HTC:n virtuaalilasien hinta uhkaa nousta pilviin

HTC:n virtuaalilasit uhkaavat jäädä mattimeikäläisten kukkaroiden tavoittamattomiin. HTC Vive tulee ennakkotilattavaksi helmikuun lopussa. Myynti alkaa huhtikuussa.

Vive esiteltiin suurelle yleisölle viime keväänä Barcelonan mobiilikonferenssissa. Silloin lasit herättivät paljon mielenkiintoa.

HTC ei ole vielä paljastanut lasien hintaa, mutta epävirallisten tietojen mukaan hinnan arvellaan nousevan jopa 1500 dollariin eli noin 1380 euroon.

HTC:n lasien pahimmat kilpailijat löytyvät Oculuksen, Samsungin ja Sonyn leireistä. Oculus Rift on tulossa markkinoille samoihin aikoihin Viven kanssa. Oculuksen lasit ovat kuitenkin selvästi edullisemmat, jos Vive tosiaan tulee kauppoihin nyt arveltuun hintaan. Oculuksen hinta on "vain" noin 550 euroa.

Sonyn Playstation VR -lasien sen sijaan otaksutaan maksavan noin 730 euroa. Sony ei ole vielä vahvistaut lasiensa hintaa.

HTC Vive eroaa kilpailijoistaan siten, että se tunnistaa myös käyttäjän ympärillä olevan tilan. Järjestelmän mukana tulevat tilasensorit, jotka tunnistavat liikkeet Xbox-pelikonsolin Kinect-liikkeentunnistusjärjestelmän tavoin. HTC:n sensorit asetetaan kahdelle seinälle.

Vivelle on luvassa alkuvaiheessa noin 80 laseja tukevaa peliä.