Googlen VPN-palvelu laajeni Suomeen - sisältyy jatkossa näihin tilauksiin

Googlen verkkoyhteyden salaava VPN-palvelu laajenee nyt käytettäväksi myös Suomessa.

VPN-palvelu on jatkossa osa suurempia Google One -tilauksia.

Suomen lisäksi VPN-palvelu tulee nyt käyttöön myös yhdeksässä muussa maassa. Google kertoi laajentumisesta eilen.

Google esitteli VPN-palvelun Google One -tilauksiinsa alun perin loppuvuodesta 2020, ja ensimmäisenä palvelu julkaistiin Yhdysvalloissa. Sittemmin se saapui jo laajemmin saataville myös muutamissa Euroopan maissa jo elokuussa.

Googlen VPN-palvelu sisältyy kaikkiin vähintään kahden teratavun tallennustilan Google One -tilauksiin. Kahden teratavun Google One -tilaus maksaa Suomessa 9,99 euroa kuukaudessa tai 99,99 euroa vuodessa, ja luonnollisesti VPN:n saa käyttöönsä myös korkeahintaisemmilla suuremmilla tilauksilla.

Google Onen VPN suojaa Android-laitteella tapahtuvan verkkoliikenteen parantaen näin käyttöturvallisuutta muun muassa julkisissa Wi-Fi-verkoissa. Se mahdollistaa myös oman IP-osoitteen piilottamisen liikenteen kiertäessä palvelun palvelimen kautta. Googlen mukaan se itse ei puolestaan hyödynnä VPN-yhteyttä seuraamiseen, tietojen kirjaamiseen eikä selainhistorian myymiseen.

Google kertoo myös panostaneensa VPN-palvelunsa hyvään suorituskykyyn, minkä ansiosta sen voi pitää jatkuvasti päällä turvallisuutta parantamassa.

VPN-palvelun voi kytkeä päälle Google One -sovelluksesta. Muille laitteille kuin Androidille Googlen VPN-palvelua ei ole saatavilla.

Lisätietoa VPN by Google One -palvelusta löytyy Googlen sivuilta.

Google nosti VPN-palvelun laajentumisen esille osana lukuisia turvallisuusparannuksiaan. Samalla se mainitsi myös pian laajemmin Androidille sekä ensi vuonna Applen iOS:lle tulevasta Google Kuvat -sovelluksen lukitusta kansiosta sekä esimerkiksi Chrome-selaimen siirtymisestä käyttämään oletuksena HTTPS-yhteyksiä.