Google tuo RCS-viestit laajemmin saataville – pyrkii rakentamaan vastineen Applen iMessagelle

Google on ottamassa seuraavaa askelta RCS-viestien kanssa. Tulevaisuudessa RCS-viestien Chat-sovellus ei enää ole riippuvainen teleoperaattoreista, The Vergen raportti kertoo.

Keväällä 2018 Google esitteli vaihtoehtonsa tekstiviestien korvaajaksi ja Applen iMessagen haastajaksi. Uusi standardi tunnetaan nimellä Universal Profile for Rich Communication Services, lyhyemmin RCS, ja sitä on aktiivisesti markkinoitu kaikille maailman merkittävimmille teleoperaattoreille.

Monet suuret ovat jo lähteneet mukaan, mutta RCS:n levittäminen on osoittautunut oletettua haastavammaksi. Tästä syystä Google onkin tuomassa RCS-viestit kaikille Android-puhelimille teleoperaattorista riippumatta.

Jatkossa, kun käyttäjä avaa Androidin Viestit-sovelluksen, ehdotetaan hänelle RCS-viesteihin siirtymistä. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa kaikki Android-puhelimet käyttäisivät RCS-teknologiaa ilman erillisiä sovelluslatauksia.

RCS-standardi tarjoaa etuja SMS-viesittelyyn nähden, sillä esimerkiksi täyskokoisten kuvien lähettäminen onnistuu helposti siinä missä tavallisen tekstipohjaisen viestinkin. Mikäli viestin vastaanottaja käyttää esimerkiksi peruspuhelinta, muuntuu RCS-viesti matkalla SMS-viestiksi.

Toistaiseksi Googlen RCS-teknologia ja sitä hyödyntävä Chat-sovellus antavat kuitenkin etumatkaa Applen iMessagelle ainakin tietoturvan osalta. Päästä-päähän-suojauksen puuttuessa Google voisi periaatteessa lukea käyttäjien viestejä, mutta yhtiö on luonnollisesti painottanut panostavansa tietoturvaan ja poistavansa viestit palvelimiltaan välittömästi niiden saavuttua perille.

RCS-viesteihin ja Chatiin siirtymistä ehdotetaan vastedes Isossa-Britanniassa ja Ranskassa. Toistaiseksi ei tiedetä, minkälaiset Googlen jatkosuunnitelmat RCS-standardin osalta ovat.