Google Play Musiikki suljettiin lopullisesti

Google Play Musiikin taru on lopullisesti ohi.

Palvelu on nyt suljettu, eikä mikään sen toiminnoista ole enää käytettävissä.

Google Play Musiikki -palvelun alasajo alkoi lopullisesti lokakuussa, kun palvelua alettiin asteittain sulkea. Nyt se on lopullisesti tullut tiensä päähän, eikä vuosia Android-puhelinten esiasennettuun Google-sovellusten valikoimaan kuulunutta musiikkipalvelua voi enää käyttää.

Vastedes, mikäli pyrkii Play Musiikin verkkosivuille tai avaa palvelun sovelluksen, saa yksinkertaisen ilmoituksen, jossa kerrotaan palvelun sulkeutuneen. Vaihtoehtoina on joko omien tietojen lataaminen tai siirtäminen YouTube Musiciin.

Käyttäjien Google Play Musiikin soittolistat, ladatut kappaleet, ostot, tykkäykset ja muut tiedot pysyvät tallessa vuoden loppuun asti niin, että ne ovat siirrettävissä Googlen aiemmin jo esittelemällä työkalulla osaksi YouTube Music -palvelua.

Myös musiikin hallintaan tarjottu Play Musiikin työpöytäsovellus on lakannut jo toimimasta.

YouTube Music on jo pitkälti korvannut Play Musiikin, ja se on myös esiasennettuna useissa Android-älypuhelimissa.