Google Maps päivittyi iPhone X -näyttötuella – useimmat sovellukset hyödyntävät jo suuremman näytön

Google Maps -sovellus on päivittynyt ja saanut tuen Applen uuden iPhone X:n suuremmalle näytölle. Googlen karttasovellus oli ennen päivitystään todennäköisesti käytetyin sovellus, jota ei oltu vielä päivitetty iPhone X -tuella.

Jo iPhone X:n myyntiin tullessa osa sovelluksista oli ehtinyt lisätä sille tuen. Muun muassa Facebook, Facebook Messenger, Instagram ja WhatsApp kuuluivat tähän joukkoon. Sen sijaan puolestaan Googlen sovellukset sekä esimerkiksi Spotify saivat odottaa iPhone X -tukea pidempään. Apple toi iPhone X:n myyntiin ympäri maailmaa 3. marraskuuta.

Google on lisännyt Mapsin rinnalla iPhone X:n täyden näytön tuen nyt myös muihinkin sovelluksiinsa, kuten viimeisimpien joukossa myös Google Home.

Jos sovelluksen kehittäjä ei erikseen lisää tukea iPhone X:lle, näkyy päivittämätön sovellus iPhone X:n suuremmalla näytön keskellä jättäen ylä- ja alareunaan korkeat mustat reunukset.

Monet paikallisista sovelluksista kaipaavat vielä tukea iPhone X:n suuremmalle näytölle. Esimerkiksi Nordean sovelluksista yhä muut paitsi Nordea Pay sekä vaikkapa Ilta-Sanomat eivät ole vielä saaneet iPhone X -näyttöpäivitystä. Osa paikallisistakin sovelluskehittäjistä on kuitenkin huomioinut iPhone X:n, sillä esimerkiksi MobilePay, Pivo ja Wolt tukevat jo iPhone X:n koko näyttöä.