Google Maps kertoo jatkossa ravintoloiden suosituimmista annoksista – tunnistaa ne jaetuista kuvista

Google on tänään lisännyt Google Mapsiin toiminnon, joka näyttää käyttäjille ravintoloiden suosituimmat annokset. Ominaisuus perustuu käyttäjien jakamiin kuviin ja arvosteluihin, eikä näin ollen ole sidoksissa ravintoloiden itsensä tarjoamiin tietoihin.

Ensi vaiheessa ominaisuus on tarjolla Android-puhelimilla, mutta tulee saataville myös iOS-laitteille lähikuukausien aikana. Suosituimmat annokset ovat näkyvissä päänäkymässä, kun ravintolan Google Maps -sivun avaa. Koska palvelu nojaa käyttäjien antamaan palautteeseen, on Google Mapsissa jatkossa myös mahdollista itse lisätä karttoihin ravintoloiden annoksia ja arvosteluita annoksista.

Osana suosittujen annosten näyttämistä, Google on myös tuonut Mapsiin myös uusia tekoälytoimintoja, joiden avulla käyttäjien kirjoittamat annosten nimet yhdistetään annosta koskeviin kuviin ja arvosteluihin. Lisäksi Google Maps kääntää annoksista kirjoitetut arvostelut käyttäjän äidinkielelle esimerkiksi silloin, kun sopivia annoksia ja arvosteluja etsii lomamatkalla.

Suositut annokset tulevat esille näkyvään paikkaan samalle sivulle ravintolan perustietojen, kuten osoitteen ja aukioloaikojen kanssa.
Suositut annokset tulevat esille näkyvään paikkaan samalle sivulle ravintolan perustietojen, kuten osoitteen ja aukioloaikojen kanssa.
Menu-sivulta annoksia voi tarkastella tarkemmin. Google Maps näyttää muun muassa annoksista julkaistut kuvat ja arvostelut, jotka kääntyvät automaattisesti käyttäjän äidinkielelle.
Menu-sivulta annoksia voi tarkastella tarkemmin. Google Maps näyttää muun muassa annoksista julkaistut kuvat ja arvostelut, jotka kääntyvät automaattisesti käyttäjän äidinkielelle.