Google reagoi App Storen uudistuksiin

Apple on yllättänyt paljastamalla sovelluskauppaansa saapuvat uudistukset. Eräs suurimmista uudistuksista on mahdollisuus laskuttaa sovellusten käytöstä tilausmuotoisesti ja saada pidemmällä tähtäimellä enemmän tuloja. Nähtävästi myös Google suunnittelee samanlaisia uudistuksia omaan sovelluskauppaansa, tarjoten houkuttelevamman palan piiraasta kehittäjille kuin Apple.

iOS-sovelluskehittäjät voivat tulevaisuudessa ottaa kertamaksujen sijaan käyttöön tilausmallin, jossa käyttäjä maksaa sovelluksesta tai jostain sen osasta säännöllisesti käyttöoikeutta vastaan. Samalla kehittäjille tarjotaan porkkanaa: Applen perinteinen 30 prosentin osuus App Storen kautta kulkevasta rahaliikenteestä putoaa 15 prosenttiin tapauksissa, joissa käyttäjä on ollut yhtäjaksoisesti tilaajana vähintään vuoden. Tämä tarkoittaisi tietysti enemmän rahaa sovelluskehittäjille.

Odotetusti Google aikoo muokata omaa tarjontaansa vastaavaksi, sillä tälläkin hetkellä Google Playssa jaetaan myyntitulot App Storen tavoin 30 ja 70 prosentin osuuksiin. Yllättävänä käänteenä yhtiö ei kuitenkaan tyydy vastaamaan Applen haasteeseen, vaan lähtee nokittamaan.

Re/coden saamien tietojen mukaan Google tulee tarjoamaan tilausmallia käyttäville kehittäjille samaa 85 prosentin osuutta tuloista. Tässä tapauksessa kehittäjien ei kuitenkaan tarvitse odottaa vuotta, vaan uusi kannattavampi jako on voimassa aina ja alusta lähtien.

Lähteiden mukaan Google on jo testannut uutta tulojakoa useiden viihdeyhtiöiden kanssa. Tässä vaiheessa on kuitenkin epäselvää, milloin yhtiö ottaa kehittäjille kannattavamman toimitavan käyttöön.