Fortnite Androidilla ja iOS:llä sai peliohjaintuen

Huippusuosioon myös mobiilialustalla noussut Fortnite on saanut tuen erillisille peliohjaimille. Pelin kehittäneen Epic Gamesin sivuilla kerrotaan tuen saapuneen niin Androidille kuin iOS:lle.

Android-käyttäjät voivat pelata Fortnitea lähestulkoon millä ohjaimella tahansa, kunhan se tukee Bluetooth-yhteyksiä. Myös pelikonsolien, kuten Xbox Onen ja Play Station 4:n ohjaimet ovat tuettuina.

Applen iOS-laitteilla tilanne on hieman erilainen, sillä yhteensopivia ovat vain MFi-tuella varustetut ohjaimet. Epic Games mainitsee tiedotteessaan esimerkiksi SteelSeries Nimbus -ohjaimen, joka toimii testatusti myös iOS:llä.

Fortniten päivitys 7.30 tuo ohjaintuen lisäksi perinteiseen tyyliin muun muassa bugikorjauksia sekä pieniä parannuksia. Mukana on nyt myös uusi asetyyppi, Chiller Granade, jolla voi hankaloittaa vastustajien liikkumista.

Fortniten tuorein päivitys ohjaintukineen on nyt ladattavissa Googlen Play-kaupassa ja Applen App Storessa.