Facebook julkaisi piilotetun futispelin Messengerissä – näin saat sen käyttöön

Facebook Messengeriin on piilotettu jo pari pientä peliä, joissa keskustelujen ohessa voi viihtyä koripallon tai shakin parissa. Nyt valikoima on kasvanut ajankohtaisella jalkapallopelillä.

Meneillään olevien EM-kilpailujen kunniaksi Facebook on lisännyt Messenger-viestisovellukseensa uuden piilotetun pelin. Aiemmin julkaistun koripallopelin tavoin viihteen pariin pääsee lähettämällä viestiketjuun jalkapallo-emojin ja klikkaamalla sen jälkeen kyseistä emojia.

Itse peli keskittyy pomputteluun. Tarkoitus on siis pitää jalkapalloa ilmassa mahdollisimman kauan koskettamalla sitä uudelleen ja uudelleen. Salapeli on kaikessa yksinkertaisuudessaan koukuttava ja parhaan tuloksen tavoittelu kavereiden kesken on yllättävänkin hauskaa.

Uuden pelin pariin pääseminen vaatii sovelluksen päivittämistä. Tuoreimman version löydät Google Playsta ja Applen App Storesta.

Facebook on viime aikoina tehnyt myös muita uudistuksia pikaviestimensä emoji-osastolla. Kesäkuun alussa yhtiö julkisti täysin uusitun emoji-valikoiman laajoilla ihonvärivaihtoehdoilla ja perinteisiä sukupuolirooleja kaihtavalla kuvatarjonnalla.