Ex-OnePlus-pomo Carl Pei paljasti uuden yrityksensä brändin - nimi on Nothing, ja yritys keskittyy audiotuotteisiin

Ensimmäiset tuotteet tulevat jo vuoden 2021 ensimmäisen puoliskon aikana.

OnePlussaa aikanaan perustamassa ollut, yhtiön viime syksynä jättänyt Carl Pei on tänään esitellyt oman uuden yrityksensä brändin.

Uusi yritys on nimeltään Nothing, ja sille on jo avattu muun muassa oma Instagram-tili sekä verkkosivut osoitteessa nothing.tech.

”Teknologian tulisi kadota taustalle ja tuntua ei miltään (nothing)”, todetaan Instagram-profiilin kuvauksessa.

Carl Pein lähtö OnePlussalta tuli julkisuuteen lokakuun puolivälissä. Pein mukaan hän jätti OnePlussan kuitenkin jo syntymäpäivänään 11. syyskuuta.

Aiemmin Pei on kertonut uuden yrityksensä suunnittelevan tuovan markkinoille useampia uusia laitteita jo vuoden 2021 aikana. Uusi yritys liittyy laajasti katsoen äänentoistoon ja audiotuotteisiin, mutta Pein mukaan sen fokus tulee olemaan laajempi kuin vain kuulokkeet – eikä Pei ole vahvistanut edes kuulokkeiden olevan tulossa. ”Kyse on paljon enemmästä kuin siitä”, totesi Pei aiemmassa haastattelussa.

Nyt yrityksen tiedotteessa kerrotaan, että kuluttajateknologiabrändin ensimmäiset älytuotteet (smart devices) julkaistaan vuoden 2021 ensimmäisellä puoliskolla.

”On kulunut hetki, että mitään kiinnostavaa on tapahtunut teknologiassa. On aika muutoksen raikkaalle tuulahdukselle”, kommentoi Nothingin perustaja ja toimitusjohtaja Carl Pei. ”Nothingin missiona on poistaa esteet ihmisten ja teknologian väliltä saumattoman digitaalisen tulevaisuuden luomiseksi. Me uskomme, että paras teknologia on kaunista, mutta silti luonnollista ja intuitiivista käyttää. Kun se on riittävän kehittynyttä, sen tulisi kadota taustalle ja tuntua ei miltään.”

Uuden yrityksen pääkonttori sijaitsee Lontoossa, ja Pei on viettänyt viime kuukaudet muun muassa rekrytoiden ympärilleen uutta yritystä eteenpäin vievää tiimiä.

Carl Pei.
Carl Pei.

Yhdeksi yrityksensä alkuvaiheen siemenrahoituskierroksen rahoittajaksi Pei sai Tony Fadellin, entisen Apple-johtajan, joka tunnetaan iPodin keksijänä ja sittemmin Googlelle myydyn Nestin perustajana. Yhteensä rahoitusta yritys oli nostanut jo joulukuussa 7 miljoonaa dollaria. Muita sijoittajia Fadellin lisäksi ovat esimerkiksi Redditin toimitusjohtaja Steve Huffman, Twitchin perustaja Kevin Lin ja Product Huntin toimitusjohtaja Josh Buckley, sekä tubettaja Casey Neistat.

”Kuluttajateknologia on hyökyaalto, jolla on rajattomasti potentiaalia. Nothing tulee brändinä olemaan kehityksen kärjessä ja en malta odottaa maailman pääsevän kokemaan heidän tuotteitaan”, kommentoi Casey Neistat.

OnePlussalla Pei toimi varsinkin yhtiön alkuvuosina sen kasvoina ulospäin ennen kuin perustajajäsenen ja toimitusjohtajan Pete Laun painoarvo viestinnässä alkoi kasvaa. Peitä voidaankin pitää erityisesti OnePlussan alkuaikojen erilaisten markkinointitemppujen, kuten esimerkiksi kutsujärjestelmän, jossa pääsy ostamaan puhelin vaati kutsun saamisen, yhtenä keskeisenä arkkitehtina. Uudenkin yrityksen osalta Pei rakentaa markkinointia vahvasti sosiaalisen median ja hypen luomisen perustalle.