Esineet internetiin – Suomeen aukeaa aivan uusi verkko

Television antennilähetysverkostaan tunnettu Digita laajentaa uudelle alueelle ja aikoo rakentaa Suomeen syksyn 2016 aikanavaltakunnallisen esineiden internetin (IoT) mahdollistavan verkon

Digitan mukaan uusi verkko tulee peittämään 85 prosenttia väestöstä ja arviolta 95 prosenttia yrityksistä, joiden käyttöön verkkoa ensisijaisesti tarjotaan.

Digitan IoT-verkko tulee pohjautumaan kaksisuuntaiseen LoRa-teknologiaan.

– Esineiden internetin mahdollistaman digitalisaation sovellusten kirjo on lähes rajaton ja jo nyt saavutettavissa. Digitalle sekä muille suomalaisille yrityksille IoT tuo lähivuosina merkittäviä uusia liiketoimintamahdollisuuksia, kertoo Digitan toimitusjohtaja Juha-Pekka Weckström.

Weckströmin mukaan IoT hyödyntää erinomaisesti Digitan jo olemassa olevaa infrastruktuuria. Digitan arvion mukaan vuonna 2023 Suomessa on jo lähes 20 miljoonaa IoT-anturia mittaamassa ja ohjaamassa arkea sujuvammaksi.

Digitan LoRa-teknologian verkon ohella Suomeen esineiden internetin tarpeisiin verkkoa rakentaa myös Connected Finland, se Sigfox-verkkoteknologiaan perustuen.

Digita kertoo, ettäkäytännössä IoT-verkkoa voidaan hyödyntää esimerkiksi monenlaisissa kiinteistöautomaatioratkaisuissa ja älykkäässä liikenteessä. "Esimerkiksi Digitan IoT-verkkoa hyödyntäen VVO-konserni huolehtii asukkaidensa asumismukavuudesta ja rakennusten terveydestä siten, että verkon välittämän datan pohjalta asumisolosuhteet voidaan säätää automaattisesti ihanteellisiksi", kuvaa Digita operatiivinen johtaja Markus Ala-Hautala verkon käyttömahdollisuuksia.

Sigfoxin ja LoRan ohella tulevaisuudessa kolmas IoT-verkkoratkaisu tulee olemaan NB-IOT, joka puolestaan rakentuu 4G LTE -mobiiliverkkojen päälle.