Elisa sulkee 3G-verkkonsa vuoden 2023 loppuun mennessä - ensimmäisenä vanha verkko sulkeutuu Hämeenlinnassa, jossa valmistelut on jo aloitettu

Elisa on poistamassa 3G-verkkonsa käytöstä vaiheittain vuoden 2023 loppuun mennessä.

Ensimmäisenä vuorossa on Hämeenlinna, jossa on jo aloitettu 3G-verkon poistumista valmistelevat toimenpiteet.

Elisa jatkaa asiakkaiden palvelemista moderneissa 4G- ja 5G-verkoissa edelleen käytössä säilyvän 2G- eli GSM-verkon rinnalla.

”Suomessa valtaosa käyttäjistä on jo siirtynyt 4G- ja 5G-palvelujen piiriin ja 3G-verkon liikenne on jäänyt vähäiseksi. Hämeenlinna on tässä kehityksessä Suomen kärkeä, ja siksi siellä siirrytään ensimmäisenä puhtaasti 4G- ja 5G-teknologioiden käyttöön. Panostamme vahvasti nykyaikaisiin verkkoteknologioihin, joissa palvelun laatu on 3G:tä parempi niin dataliikenteen kuin puheluidenkin osalta. Ohjaamme asiakkaita aktiivisesti näihin entistäkin toimivampiin palveluihin”, Elisan verkkopalveluista vastaava johtaja Sami Rajamäki kertoo.

Syksyn aikana Hämeenlinnassa valmistellaan 3G-verkosta luopumista ja seuraavassa vaiheessa verkko poistuu asiakkaiden käytöstä. Tällöin vain 3G:ssä toimivia laitteita ja liittymiä omistavat asiakkaat siirtyvät käyttämään 2G-verkkoa. Muut mobiiliverkon käyttäjät ovat Hämeenlinnassa siirtyneet jo pysyvästi 4G- ja 5G-verkkoihin, joissa dataliikenne ja puhelut ovat laadultaan 3G:tä parempia.

Elisan mukaan 3G-verkosta luopumisen myötä mobiiliverkkojen energiatehokkuus paranee ja sähköä säästyy.

”­Sähkönkulutus on vahvasti tapetilla ja etsimme aktiivisesti keinoja, miten rakentaa digitalisaatiolla kestävää tulevaisuutta. 3G-verkon osalta relevantti kysymys on, kannattaako tyhjässä huoneessa pitää valoja päällä. Suomi on mobiilidatan käytössä maailman kärkeä ja datamäärät jatkavat kasvamistaan. Nyt pystymme tuottamaan asiakkaan tarpeita paremmin vastaavaa palvelua esimerkiksi 5G:llä, jonka tiedonsiirtokyky ja energiatehokkuus ovat 3G:tä huomattavasti parempia”, Rajamäki iloitsee.

Suomen lisäksi monet muut maat ovat luopumassa 3G-teknologiasta. Elisan 3G-verkon sulkeminen etenee vaiheittain vuoden 2023 aikana ja asiasta tiedotetaan lisää muutoksen edetessä. 2G- ja 4G-verkkojen toiminta jatkuu ennallaan ja niiden elinkaarta arvioidaan asiakastarpeen mukaan.

Elisan lisäksi myös DNA ja Telia ovat kertoneet myös sulkevansa 3G-verkkonsa vuoden 2023 loppuun mennessä.