Elisa sekä Musti ja Mirri toivat tarjolle paikannuslaitepalvelun lemmikeille - mahdollistaa myös aktiivisuuden seurannan ja puhelut

Elisa on kehittänyt yhdessä Mustin ja Mirrin kanssa uuden Musti ja Mirri Paikannus -palvelun.

Palvelun avulla voi seurata lemmikin sijaintia ja aktiivisuutta sekä halutessaan myös pitää kirjaa yhteiselon sujumisesta muistiinpanoilla. Lisäksi verkon kautta toimiva palvelu mahdollistaa yhteydenoton lemmikkiin puhelulla.

Pantaan tai liiviin kiinnitettävä paikannuslaite on pienikokoinen, pöly- ja vesitiivis ja tarjoaa 3-5 päivän akunkeston. Laitteessa on GPS-paikannus ja GPRS-yhteys esiasennetulla SIM-kortilla sekä myös mikrofoni ja kaiutin. Laitteen kerrotaan myös olevan suunniteltu pohjoisen oloihin.

Paikannuslaitteen tietoja ja muuten palvelua käytetään Musti ja Mirri Paikannus -sovelluksella, joka on saatavilla sekä Androidille että iPhonelle.

Palvelu hyödyntää aktiivisuuden seurantaa, joka syntyy GPS-laitteen antaman liikemäärätiedon sekä rotukohtaisen liikuntamääräsuosituksen myötä. Jokainen lemmikki on kuitenkin yksilö, joten päivittäistä aktiivisuustavoitetta voi säätää juuri oman tarpeen mukaan.

Paikannuslaitteen hinta on 89,90 euroa ja sen voi hankkia myös jopa 36 kuukauden korottomalla ja kuluttomalla maksuajalla. Lisäksi Elisa Lemmikki -liittymä maksaa 3,90 euroa kuukaudessa.

Musti ja Mirri Paikannus -sovellus.
Musti ja Mirri Paikannus -sovellus.

Sovelluksella voi paikantaa karkumatkalla olevan lemmikin reaaliaikaisella sijainnilla. Lemmikille voi myös asettaa turvallisen alueen ja saada ilmoituksen lemmikin poistuessa alueelta.

Lisäksi palvelulla voi myös ottaa kaksisuuntaisen ääniyhteyden ja ohjata lemmikkiä etäältä tutuin komennoin.

”Palvelu on kehitetty lemmikkiperheiden toiveita ja tarpeita kuunnellen. Lemmikit ovat perheenjäseniämme ja kiinnostus lemmikkien hyvinvointiin onkin viime vuosina lisääntynyt. Pet Parenting -ilmiön vahvistuminen näkyy selvästi lemmikkien hyvinvointimarkkinan kasvuna. On upeaa, että digitaalisuudella voidaan lisätä turvallisuutta ja tunnistaa lemmikkien tarpeita paremmin”, sanoo Mustin ja Mirrin maajohtaja Timo Tervo.

”Haluamme luoda turvallisempaa ja sujuvampaa arkea digitaalisilla ratkaisuilla verkon kautta. Paikannus-palvelulla sujuvoitetaan lemmikkiperheiden arkea innovatiivisella ja yksinkertaisella tavalla, ja autetaan heitä pitämään entistäkin parempaa huolta siitä, mikä on heille tärkeää. Elisan missio on digitalisaatiolla kestävä tulevaisuus, ja arjen helpottaminen digitaalisilla palveluilla edistää juuri tätä”, kertoo Elisan IoT- ja älykoti-liiketoiminnasta vastaava Olli-Pekka Nokkonen.

Lisätietoa palvelusta löytyy tästä.

Paikannuslaite koiran pannassa.
Paikannuslaite koiran pannassa.