DNA:n ja Telian yhteisesti omistama Suomen Yhteisverkko tiedottaa saaneensa hallinnoimiensa verkkojen modernisoinnin valmiiksi.
Verkon modernisointi, 5G-päivitys ja 3G-verkon sulkeminen valmistuivat vuoden 2024 lopussa. Suomen Yhteisverkon alueella Itä- ja Pohjois-Suomessa on nyt kattava 5G-verkko, minkä lisäksi viimeisetkin 3G-verkolta vapautuneet taajuusalueet on nyt otettu 4G-verkon käyttöön. Modernisoinnin yhteydessä 4G-kapasiteettia ja -peittoa on myös lisätty huomattavasti.
Suomen Yhteisverkko aloitti 3G-verkon vaiheittaiset sulkutyöt keväällä 2024, ja työ vietiin onnistuneesti päätökseen saman vuoden lopulla. Kaikki 3G-tekniikalta vapautuneet taajuudet on nyt otettu uudelleen käyttöön, pääasiassa 4G-tekniikkaan, mikä parantaa entisestään verkon suorituskykyä ja kapasiteettia.
Suomen Yhteisverkko jatkaa edelleen verkkonsa tiivistämistä ja kapasiteetin lisäämistä oman kapasiteetinhallinnan ja asiakaspalautteiden perusteella. Lisäksi Suomen Yhteisverkko tarjoaa myös omistajilleen räätälöityjä yritysratkaisuja, jotka tukevat heidän liiketoimintaansa ja auttavat heitä hyödyntämään uuden teknologian mahdollisuuksia.
”Saimme 5G-rakentamisen valmiiksi aikataulussa, ja olemme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen. Uskon, että uudistettu verkko palvelee niin DNA:n kuin Teliankin asiakkaita merkittävästi aiempaa paremmin. 3G-verkon sammuttaminen ja taajuuksien uudelleenkäyttö 4G-tekniikkaan on ollut tärkeä osa modernisointiprosessia. Tämä mahdollistaa meille entistä tehokkaamman ja suorituskykyisemmän verkon, joka vastaa tulevaisuuden tarpeisiin”, sanoo Suomen Yhteisverkon toimitusjohtaja Sami Siiki.