Uusi verkkokauppa Teknavi.com

DNA purkaa lopun kupariverkkonsa 2025 mennessä alkaen Raisiosta vielä tänä vuonna - korvaajaksi tarjolla muun muassa 5G:tä

DNA on kertonut korvaavansa vielä jäljellä olevan kupariverkkonsa nykyaikaisilla verkkoratkaisuilla vuoteen 2025 mennessä.

Uudet muutostyöt alkavat Raisiossa marras–joulukuun 2021 vaihteessa. DNA tulee tiedottamaan kupariverkkoasiakkaitaan erikseen ennen muutostöiden alkamista ja tarjoaa korvaavia palveluita. Kokonaisuudessaan muutostyöt toteutetaan vaiheittain vuosien 2021–2025 aikana.

”Kupariverkko on palvellut televiestintää yli 160 vuotta, aina lennättimen käyttöönotosta lähtien. Nykyteknologialla on toteutettavissa parempia tiedonsiirron väyliä, joko radiotekniikalla, kaapeliverkolla tai optisilla kaapeleilla”, sanoo DNA:n liityntäverkoista ja laitetiloista vastaava johtaja Mikko Kannisto.

Kupariverkkoa on käytetty pääasiassa lankapuhelinyhteyksien ja vanhan laajakaistatekniikan (xDSL), eli korkeintaan muutaman kymmenen megan yhteyksien ylläpitämiseen.

Muutosprojektin aikana DNA:n kupariverkon asiakkaat ohjataan korvaavien palveluiden piiriin ja lopulta varsinaisesta kupariverkosta luovutaan kokonaan vuoden 2025 aikana. Samalla DNA toteuttaa tarvittavan alueellisen täydennysrakentamisen muihin verkkoihin.

DNA:n mukaan ajankohta kupariverkon purkamiselle on otollinen nyt, kun 5G-verkot ovat yleistymässä lähivuosina laajaan käyttöön. 5G:tä voidaan käyttää kotien nopeiden yhteyksien toteuttamiseen kiinteillä asennuksilla. DNA:n 5G-alueella asuu jo nyt 40 prosenttia suomalaisista, ja määrä kasvaa nopeasti. Lisäksi kupariverkon muita vaihtoehtoja ovat kuitu- ja kaapeliyhteydet.

DNA:n mukaan kupariverkon asiakasmäärät ovat vähentyneet rajusti viime vuosien aikana ja verkon ylläpidon kustannukset ylittävät lähiaikoina palvelun liikevaihdon.

”DNA on purkanut pienempiä haja-asutusalueiden keskittimiä jo pitkään. Ensimmäinen laajempi purku oli Heinolan keskusta-alueen kupariverkon purku vuonna 2019. Uudistushankkeen ansiosta mobiilidatan nopeudet kasvoivat ja kuuluvuus sisätiloissa parani. Kokonaisuudessaan laajakaistapalvelun saatavuusalue Heinolassa laajentui merkittävästi. Kokemukset olivat yksinomaan myönteisiä”, Kannisto kertoo.

DNA kertoo toteuttavansa tulevat purkutoimet alueellisesti haja-asutusalueilta kohti taajamia. Muutostyö koskettaa niitä kuntia, joissa DNA:lla on kupariverkkopohjaisia palveluja. Yksittäisiä kuntia on useita kymmeniä.

Asiakkaita, joiden palveluihin muutostyö vaikuttaa, halutaan tiedottaa asiasta hyvissä ajoin, jopa vuotta tai vähintään puolta vuotta etukäteen.  ”Ensimmäinen varsinainen purkukohde on Raision kaupungin alue. Raisio valikoitui aloitusalueeksi sen vuoksi, että kaupungissa on käynnistymässä mittava E18-tien peruskunnostus, mikä vaikuttaa joka tapauksessa DNA:n kupariverkkoihin Raision keskustan alueella. Kupariverkkoon pohjautuvia palveluita tullaan alueella vaihtamaan Raisiossa tiiviisti etenkin kevään 2022 aikana”, Kannisto arvioi.

DNA tiedottaa alueellisesti alkavista purkutöistä aina erikseen. Samassa yhteydessä tiedotetaan viranomaiset ja alueen julkishallinnon organisaatiot. Tämän jälkeen DNA lähestyy purkualueen asiakkaita henkilökohtaisesti ja auttaa heitä siirtymään korvaavien palveluiden pariin. Lopulta DNA irtisanoo vanhat kupariverkon palvelut päättymään irtisanomisajan puitteissa. Kun alueella ei enää ole asiakkaita kupariverkon piirissä, DNA purkaa tarpeettomat laitetilat ja laitteistot, jotka kierrätetään elektroniikkaromuna uusiokäyttöön.