Disney+:lla jo 50 miljoonaa tilaajaa – uusi suoratoistopalvelu on ollut jättihitti

Viihdejätti Disney on kertonut, että sen Disney+ -suoratoistopalvelulla on jo yli 50 miljoonaa tilaajaa. Disney+ julkaistiin ensimmäisillä markkinoilla vasta viisi kuukautta sitten.

Edellisen kerran Disney kertoi tilaajamäärästä pari kuukautta sitten tulosjulkistuksensa yhteydessä, jolloin tilaajamäärä oli 28,6 miljoonaa.

Suomessa Disney+:aa ei ole vielä julkaistu.

Disney+ avautui 12. marraskuuta Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Alankomaissa ja 10 miljoonan tilaajan raja rikkoutui saman tien – siitä tiedotettiin heti seuraavana päivänä. 19. marraskuuta palvelu avautui Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.

24. maaliskuuta Disney+ avautui suurissa Euroopan maissa – Espanjassa, Irlannissa, Italiassa, Itävallassa, Saksassa, Sveitsissä ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa – ja 3. huhtikuuta Intiassa sekä 7. huhtikuuta Ranskassa. Intian avaus oli erittäin merkittävä lisä palvelulle, sillä maassa on Disneyn mukaan jo yli 8 miljoonaa tilaajaa.

Suomeen Disney+:aa saadaan odottaa kesään asti. Pohjoismaat, Belgia ja Portugali ovat julkaisuvuorossa kesällä, mutta tarkkaa ajankohtaa ei vielä vahvistettu.

Disney+:n tilaajamääriä on verrattu Netflixiin, jolla oli vuoden lopussa maailmanlaajuisesti 167,1 miljoonaa maksavaa tilaajaa.

Disney+:n tilaajamäärien kasvua ovat kuitenkin avittaneet poikkeukselliset erikoistarjoukset. Esimerkiksi Yhdysvaltojen ykkösoperaattori Verizon on tarjonnut ilmaisen Disney+:n vuodeksi osalle asiakkaistaan. Disney ei ole kertonut, kuinka suurta osaa nämä yhteistyöt palvelun tilaajamäärissä näyttelevät.

Disney oli alun perin ennustanut 60-90 miljoonan tilaajamäärää Disney+:lle ensimmäisen viiden vuoden aikana palvelun julkaisusta, joten selvältä kuitenkin näyttää että palvelu on ylittänyt Disneyn omatkin odotukset kasvullaan.

Disney+ sisältää kattavasti Disneyn omia Disney-, Pixar-, Marvel-, Star Wars ja National Geographic -sisältöjä, minkä lisäksi Disney-historian rakastetuimmat hahmot saavat omia uusia sarjojaan ja lyhytelokuviaan.

Disneylla on Disney+:n lisäksi myös kaksi muuta suoratoistopalvelua, urheiluun keskittyvä ESPN+ ja 20th Century Foxin liiketoimintojen yhteydessä sen enemmistöomistukseen siirtynyt Hulu. Näistä ESPN+:n tilaajamäärä ylsi joulukuun raportointineljänneksen lopussa 6,6 miljoonaan ja Hulun 30,4 miljoonaan. Disney tarjoaa suoratoistopalvelujaan Yhdysvalloissa myös yhteistilauksena, jonka osalta tilaajat lasketaan kunkin palvelun tilaajiksi.