Carl Pei: Nothing Phone (2) tulossa tänä vuonna - "enemmän premium" kuin Phone (1)

Nothing Phone (2) on tulossa myöhemmin vuoden 2023 aikana.

Nothingin perustaja ja toimitusjohtaja kertoi aiemmin joulukuussa, ettei Nothing Phone (2) -älypuhelinta ole tulossa vielä hetkeen.

Nyt Nothing ja Carl Pei ovat vahvistaneet Inverse-julkaisun haastattelussa, että Nothing Phone (2) on tulossa vuoden 2023 aikana ja sen saapuvan myös Yhdysvaltojen markkinoille. Alkuperäisen Phone (1):n Nothing jätti tuomatta laajasti Yhdysvaltojen markkinoille. Vasta hiljattain Nothing on tuonut Phone (1):n rajatusti saataville Android 13 -käyttöjärjestelmäversiolla osana ”beetajäsenyyttä”.

Carl Pein mukaan Nothing Phone (2) on tulossa ”myöhemmin tänä vuonna”. Nothing Phone (1):n lanseeraus tapahtui heinäkuussa. Mitään tarkkaa aikataulua Phone (2):lle ei paljastettu, mutta ”myöhään 2023” tarkoittanee julkaisua vasta myöhemmässä vaiheessa vuotta verrattuna Phone (1):n lanseeraukseen viime vuonna.

OnePlussan perustajajäsenenä aiemmin tunnetuksi tulleen Carl Pein vuonna 2020 perustama Nothing on tuonut toistaiseksi markkinoille yhteensä kolme tuotetta – ensimmäisenä vuonna 2021 Nothing Ear (1) -kuulokkeet, ja sitten heinäkuussa 2022 Nothing Phone (1) -älypuhelimen ja syksyllä 2022 Nothing Ear (stick) -kuulokkeet.

Joulukuussa Pei kommentoi, että Nothing on keskittynyt tekemään muutaman asian hyvin eikä syytämään ulos tusinoittain tuotteita vuodessa monien muiden tavoin.

Hyvät tuotteet kilpailukykyisillä hinnoilla sekä erottuva design ovatkin keränneet paljon huomiota Nothingille.

Nothing Phone (1) saattaa jatkaa yhä myynnissä myös tulevan Phone (2):n rinnalla, sillä Pein mukaan Phone (2) tulee olemaan ”enemmän premium”. Kyseessä lieneekin ainakin jonkin verran korkeampaan hintapisteeseen suunniteltu uutuus, jolla Nothing lähestyy huippupuhelinten kategoriaa keskiluokkaa edustavan Phone (1):n jälkeen. Phone (1) tuli markkinoille alkaen 499 euron suositushinnalla, mutta sittemmin sitä on myyty jo alle 400 euronkin.

Nothing Phone (1):ssä teknisenä perustana on keskiluokan järjestelmäpiiri Qualcomm Snapdragon 778G+, ja on mielenkiintoista nähdä, tuleeko Nothing Phone (2) sisältämään tehokkaamman 8-sarjan järjestelmäpiirin Qualcommilta, joka on yksi Nothingiin sijoittaneista rahoittajista.

Nothingille Phone (2):n kanssa erityisen tärkeää on Yhdysvaltojen markkinoiden avaaminen.

”Emme voineet tehdä sitä aikaisemmin, koska olimme (yrityksen) toisella vuodella ja kätemme olivat sidotut rakentaessamme niin tiimiä kuin myös tuotteita. Nyt kun olemme vakaammalla pohjalla, voimme ottaa askeleen eteenpäin”, kommentoi Pei laajentumista Amerikan markkinoille.

Nothing Phone (2) on tulossa Yhdysvaltoihin operaattorien testaamana ja sertifioimana, mikä on vaativa prosessi ja vasta nyt Nothing on resursseiltaan siihen valmis.

Pei odottaa Yhdysvalloista menestystä Nothing-puhelimelle, koska ”markkinoilla ei ole paljoakaan erilaisia vaihtoehtoja Yhdysvalloissa”, jossa markkinoita hallitsevat ennen kaikkea Apple ja Samsung.

Nothing Phone (1) oli yksi älypuhelinmarkkinoiden positiivisimpia yllätyksiä vuonna 2022 tuoden älypuhelinten keskiluokkaan tasapainoisen kattauksen hyvällä hinnan ja laadun sekä ominaisuuksien suhteella. Se erottui edukseen laadukkaalla rakenteellaan, hintaisekseen hyvillä näytöillä ja kameroillaan, lähellä vakio-Androidia olevalla Nothing OS -ohjelmistolla sekä hyvällä päivityslupauksella ja hintaluokassaan erikoisuutena tuella langattomalle lataukselle. Lisäksi Nothing Phone (1):n design tietenkin erottuu joukosta läpinäkyvällä takapinnallaan ja lasisen pinnan alta löytyvillä 900 LED-valolla, jotka kertovat välkkyen esimerkiksi puheluista ja ilmoituksista.

Todennäköisesti Nothing Phone (2) tulee jatkamaan samankaltaisella läpinäkyvyyttä korostavalla muotokielellä Phone (1):n kanssa.