Apple maksoi palvelusta vajaat 500 miljoonaa dollaria – sulkeutuu marraskuun lopussa

Apple sulkee Beats Music -suoratoistopalvelun, jonka omistus siirtyi teknologiajätille viime vuonna kolmen miljardin dollarin kaupassa. Apple suosittelee kaikille Beats Music -käyttäjille Apple Musicin pariin siirtymistä.

Beats Musicin sulkeutumisesta huhuttiin paljon ennen Apple Music -palvelun julkistusta. Tapahtuma oli pitkälti väistämätön ja nyt Beats Music -tukisivut ovat varmistaneet asian. Beats Music suljetaan marraskuun 30. päivä, jolloin kaikkien käyttäjien tilaukset perutaan.

Ilmoituksensa yhteydessä Apple suosittelee Beats Music -käyttäjiä siirtymään Apple Musicin pariin. Yhtiön uusi suoratoistopalvelu on tietyllä tapaa Beats Musicin seuraaja ja hyödyntää paljon samoja ominaisuuksia ja osaamista kuin Beats Music. Apple Music julkaistiin ensin iOS-laitteille, mutta palvelu sai vastikään myös Android-sovelluksen, joka on toistaiseksi betatestiversio.

Apple Music Androidilla

 

Apple osti Beatsin viime vuonna kolmella miljardilla dollarilla. Suurin osa kauppasummasta koski kuulokevalmistukseen keskittyvää Beats Electronicsia. Pelkkä Beats Music maksoi Applelle vajaat 500 miljoonaa dollaria.