Apple vahvisti: Apple Watch Series 7 tilattavaksi 8. lokakuuta ja saataville 15. lokakuuta - tällainen on uusi Apple-kello

Apple Watch Series 7 tulee saataville jopa yllättävän nopeasti aiempiin lupauksiin nähden.

Apple julkisti myös uuden Apple Watch Series 7:n jo iPhone 13 -puhelinten ja iPadien rinnalla 14. syyskuuta, mutta kertoi tuolloin vasta ympäripyöreästi uuden älykellonsa olevan tulossa saataville myöhemmin tämän syksyn aikana. Nyt Apple on vahvistanut, että Apple Watch Series 7 tulee tilattavaksi ensimmäisillä markkinoilla perjantaina 8. lokakuuta ja saataville viikkoa myöhemmin 15. lokakuuta.

Applen mukaan Apple Watch Series 7 tulee saataville aluksi valituilla markkinoilla, joihin kuitenkin myös Suomi kuuluu. Lisäksi Applen mukaan Apple Watch Series 7 tulee saataville Australiassa, Etelä-Koreassa, Intiassa, Isossa-Britanniassa, Japanissa, Kanadassa, Kiinassa, Meksikossa, Ranskassa, Saksassa, Venäjällä, Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa ja Yhdysvalloissa sekä yli 50 muussa maassa ja alueella.

Ennen uuden Apple Watchin julkistusta raportit kertoivat tuotannon aloituksessa uuden rakenteen ja kokoonpanoprosessin myötä eteen tulleista haasteista, jotka olivat hidastaneet tuotannon kasvattamista ja näin ollen myös myyntiintuloa. Lopulta myyntiintulon odotus ei kuitenkaan venähtänyt kovin pitkäksi, mutta Apple Watch Series 7:n saatavuus saattaa olla aluksi heikko.

Myöhemmästä myyntiintulosta johtuen Apple ei vielä aiemman julkistuksen yhteydessä julkaissut uudesta kellostaan tarkempia teknisiä tietoja tai hintoja. Ainakin Yhdysvalloissa Apple Watch Series 7:n lähtöhinta on kuitenkin pysynyt ennallaan edeltäjäänsä verrattuna.

Applen sisäiseksi tai korkeintaan yhteistyökumppaneille tarkoitettu asiakirja vuoti myös aiemmin julkisuuteen paljastaen pääosin Apple Watch Series 7:n tekniset yksityiskohdat.

Tärkein ominaisuuspäivitys Apple Watch Series 7:ssä on suurempi näyttö, joka tarjoaa pinta-alaa lähes 20 prosenttia enemmän kuin edeltävissä malleissa. Reunukset ovat kutistuneet 3,0 millimetristä 1,7 millimetriin. Näyttö tarjoaa edelleen aina päällä -tilan, ja kirkkaus yltää yhä jopa 1 000 nitiin aktiivisena ja jopa 500 nitiin aina päällä -tilassa. Suuremman koon lisäksi toisena uudistuksena Applen jo julkistustapahtumassa kertomalla tavalla sisätiloissa näyttö on aina päällä -tilassa jopa 70 prosenttia kirkkaampi kuin Series 6:ssa.

Apple Watch Series 7:n alumiinirungon värivaihtoehdot.
Apple Watch Series 7:n alumiinirungon värivaihtoehdot.
Apple Watch Series 7:n teräsrungon värivaihtoehdot.
Apple Watch Series 7:n teräsrungon värivaihtoehdot.

Näytön pintana on edelleen vahvistettu Ion-X-lasi alumiinirunkoisissa ja safiirikristallilasi teräsrunkoisissa malleissa.

Apple Watch Series 7:ssä on myös suurempi runko. Rungon korkeutta merkitsevät kokoversiot ovat 41 ja 45 millimetriä verrattuna aiempaan 40 ja 44 millimetriin Series 4:ssä, Series 5:ssä ja Series 6:ssa ja Apple Watch SE:ssä.

Apple Watch Series 7:n kestävyysparannuksista Apple kertoi jo julkistustapahtumassa. Mukana on yhä vedenkestävyys 50 metrin syvyyteen asti, mutta uutta on IP6X-luokitus pölytiiviyden osalta sekä kestävämpi näyttölasi rakenteellisten muutosten, kuten muun muassa 50 prosenttia paksumman etulasin ja sen erilaisen muotoilun myötä.

Apple lupaa myös Apple Watch Series 7:lle yhä koko päivän akunkeston (18 tuntia). Lataus on kuitenkin nopeutunut uudessa mallissa. Apple Watch Series 7:n akku latautuu tyhjästä 80 prosentin varaukseen asti 45 minuutissa, ja muuten Apple on kertonut latauksen olevan kolmanneksen aiempaa nopeampi ja 8 minuutin latauksen mahdollistavan unen seurannan 8 tunniksi.

Apple Watch Series 7 on varustettu S7-järjestelmäpiiripaketilla, joka on joko minimaalisesti uudistunut tai vain nimetty uudelleen S6. Suorituskyky on  joka tapauksessa ennallaan, eli se on edelleen asiakirjan mukaan Apple Watch Series 6:n tavoin 20 prosenttia parempi kuin Apple Watch SE:ssä.

Aiemmin vuotanut asiakirja vahvisti myös, ettei Apple Watch Series 7:n antureissa, yhteyksissä tai muistissa ole muutoksia Apple Watch Series 6:sta. Mukana on edelleen 3. sukupolven optinen sykeanturi, EKG-anturi, veren happipitoisuuden anturi, kiihtyvyysanturi, gyroskooppi, aina päällä oleva korkeusmittari, GPS/GNSS / GLONASS / Galileo / QZSS / Beidou -paikannus, kompassi, valoisuuden tunnistin, 50 prosenttia äänekkäämpi kaiutin kuin Series 3:ssa, mikrofoni, 4G LTE / 3G UMTS -mobiiliverkkoyhteys Cellular-versioissa, W3-yhteyspiiri, Wi-Fi 802.11b/g/n (2,4 ja 5 GHz) ja Bluetooth 5.0 -yhteydet, U1 Ultra Wideband -piiri sekä 32 gigatavua tallennusmuistia.

Uutena ominaisuutena Apple Watch Series 7 tunnistaa automaattisesti myös pyöräilyn ja muistuttaa treeniseurannan kytkemisestä päälle kellon Treeni-sovelluksessa. Lisäksi kaatumisentunnistus toimii jatkossa myös seurattujen treenien aikana, mutta tämä ominaisuus on tulossa päivityksenä myös Apple Watch Series 4:lle ja uudemmille.

Apple Watch Series 7:n paino kokoversiosta ja runkomateriaalista riippuen on 32,0 ja 38,8 grammaa (alumiini), 42,3 ja 51,5 grammaa (ruostumaton teräs) ja 37,0 ja 45,1 grammaa (titaani). Edeltävästä Apple Watch Series 6:sta paino on eri versioissa noussut muutamalla grammalla.

Suomen markkinoille Apple Watch Series 7 on saapumassa alumiinirungolla ja rungolla ruostumattomasta teräksestä. Titaanirunkoiset versiot eivät siis tule kuulumaan valikoimiin Suomessa.