Apple palkkaa VR- ja AR-osaajia – millaista todellisuutta Apple suunnittelee?

Apple panostaa virtuaali- (VR) ja lisätyn (AR) todellisuuden alueille vahvasti, mikäli tehdyt rekrytoinnit antavat asiasta osviittaa.

Salaperäisestä startup-yhtiöstä Magic Leapista Apple on rekrytoinut omille palkkalistoilleen sen pääinsinöörin Zeyu Lin. Sadoilla miljoonilla dollareilla rahoitettu Magic Leap on kehittänyt omia lisätyn todellisuuden lasejaan, joiden on kerrottu olevan erittäin edistykselliset.

Li liittyi Applelle Senior Computer Vision Algorithm Engineer -tittelillä eli työskentelemään konenäkemisen parissa.

Lisäksi Facebookin omistamalta virtuaalitodellisuuslaitteita kehittävältä ja myyvältä Oculusilta Apple on rekrytoinut Juri Petrovin, joka siirtyi Applelle tutkimustehtäviin.

Apple ei ole toistaiseksi julkistanut mitään VR- tai AR-tuotteita, mutta voi olla jo kehitystyössä pitkällä ja on voinut luoda myös muuten teknistä perustaa näille tuotteissaan ja ohjelmistoissaan. Muun muassa iPhone 7 Plussan kaksoiskameroista voi aikanaan jatkossa olla apua myös niiden mahdollistaessa 3D-kuvaamisen.

Rekrytointien lisäksi Apple on myös ostanut VR:ään ja AR:ään liittyviä yrityksiä, kuten Faceshiftin sekä Metaion.

Applen toimitusjohtaja Tim Cook kommentoi juuri viimeksi tällä viikolla virtuaalitodellisuutta ja lisättyä todellisuutta.Vaikka Cook mainitsikin virtuaalitodellisuuden mahdollisuudet, hän oli selvästi enemmän innoissaan lisätystä todellisuudesta. Sen eduksi Cook mainitsee sosiaalisuuden. Virtuaalitodellisuudessa käyttäjä on hyvin uppoutuneena omaan maailmaansa ja kokemuksia on vaikea jakaa muiden kanssa. Lisätyssä todellisuudessa käyttäjät voivat olla keskenään tekemisissä ja esimerkiksi jutella toisilleen, mutta voivat laitteiden avulla tuoda itselleen ja toisilleen muutakin nähtävää.

Cook kommentoi jo tammikuussa, ettei virtuaalitodellisuus ole aivan pieni markkinarako, ja että sille on olemassa "siistejä sovellutuksia". ABC Newsin haastattelussa Cook kertoi yhtiön olevan edelleen kiinnostunut koulutus- ja pelimahdollisuuksista virtuaalitodellisuuden parissa.