Apple käänsi kelkkaansa jo toistamiseen Apple TV -pelien osalta

Apple on jo toistamiseen muuttanut virallista mielipidettään sen viimeisimmän Apple TV:n pelien ohjaamisesta. Pelintekijät voivat nimittäin jälleen vaatia erillistä peliohjainta käytettäväksi peliensä pelaamiseen.

Apple julkaisi viime syksynä neljännen sukupolven Apple TV:n, joka samalla toi yhtiön sovelluskaupan ja esimerkiksi liudan iOS-laitteilta tuttuja pelejä televisioruuduille. Itse laitteen lisäksi paketin mukana tulee pieni kaukosäädin, joka sisältää kosketuspinnan, viisi painiketta sekä kiihtyvyystunnistimen.

Kun laite ja sen tvOS-käyttöjärjestelmä julkaistiin, kehotettiin sovelluskehittäjiä tekemään peleistään kaukosäätimellä pelattavia, mutta halutessaan kehittäjät saattoivat tehdä peleistään vain erillisellä Bluetooth-ohjaimella pelattavia. Vain päiviä myöhemmin Apple kuitenkin käänsi kelkkaansa ja edellytti, että pelintekijät tekevät peleistä yhteensopivia kaukosäätimen kanssa. Nyt Apple on jälleen muuttanut mieltään, eikä pelien enää ole pakko toimia kaukosäätimen kanssa.

Apple ei kertonut syytä syksyiselle vaatimukselleen, että pelit tukisivat kaukosäädintä, mutta joka tapauksessa kyseessä oli asiakkaan kannalta helppo ja mukava linjaus, kun uudella laitteella pääsi heti pelaamaan kaikkia pelejä ilman erillisen ohjaimen hankintaa. Pieni kaukosäädin on lähtökohtaisesti kuitenkin juuri sitä, pieni kaukosäädin, eikä sen käyttäminen monissa pelityypeissä ole välttämättä kovinkaan miellyttävää. Erityisesti pelikäyttöön suunniteltu ohjain lieneekin eittämättä mukavampi ratkaisu monissa tapauksissa.

Tarkalleen ottaen Apple on ohjeissaan määritellyt, että kehittäjä voi edellyttää MFi- eli Made for iOS -tyyppisen erillisen peliohjaimen käyttöä, mutta Apple TV:n omaa kaukosäädintä tulisi kuitenkin tukea, mikäli se suinkin on mahdollista.