Analyytikko: tämän takia iPhone 7 tulee rikkomaan kaikki myyntiennätykset

iPhone 7:ään ei näillä näkymin ole tiedossa radikaaleja muutoksia. Puhelimen muotoilun odotetaan mukailevan viime ja edellisvuonna julkaistuja iPhone 6- ja iPhone 6s -malleja, eikä Force Touchin tapaisista teknisistä innovaatioista ole liikkunut tietoa ennakkopuheissa. Siitä huolimattaBMO Capital Marketsin analyytikko Tim Long odottaa iPhone 7:stä kaikkien aikojen parhaiten myyvää iPhone-puhelinta, eivätkä syyt liity varsinaisesti edes puhelimeen itseensä.

Longin arviotuuden iPhonen myyntimääristä perustuvat Applen jo olemassa olevan käyttäjäkunnan tarpeeseen päivittää vanha puhelin uuteen. iPhone 7:n tullessa markkinoille Applen asiakaskunnasta jo neljännes omistaa yli kaksi vuotta vanhan iPhone-mallin, mikä on määränä suurempi kuin koskaan ennen. Historian valossa suurin osa Applen asiakaskunnasta onkin päivittänyt puhelimensa aina uuden versionumeron tullessa markkinoille, eivätkä välivuosina julkaistut mallit ole herättäneet samanlaista päivitysintoa.

Oman sysäyksensä puhelinten päivittämiselle voi antaa myös iPhone 4s -mallin tippuminen pois päivitystuen piiristä. Ensimmäisenä Siri-puhelimena tunnetuksi tullutiPhone 4s oli julkaisussaan Applen nopeinten myynyt iPhone-malli (edeltäjiinsä verrattuna) ja on yhä tänä päivänä monen kuluttajan käytössä. Jää kuitenkin nähtäväksisaako Apple houkuteltua asiakkaansapäivittämään iPhone 7:ään vai jäävätkö kuluttajat ennemmin odottamaan ensi vuoden iPhone-mallia, jonka on väitetty tarjoavan selvästi isompia uudistuksia, ollen samalla iPhonen kymmenvuotisen taipaleen juhlamalli.

3D-mallinnettu havainnekuva huhuihin perustuvasta iPhone 7:stä.

 

Suuremmassa iPhone 7 Plussassa on huhuttu olevan tuplakamera.