Tuore Twitter-ennätys heti rikki Saksa-Argentiina -finaalilla

Brasilian 1-7 murskatappio MM-välierässä rikkoi Twitterissä sekä ”eniten twiitattu tapahtuma”, että ”eniten twiittejä minuutissa” -ennätykset ylivoimaisesti. Kyseinen ottelu hävisi viime yönä pelatulle finaalille kuitenkin jälkimmäisessä, kertoo Twitterin oma käyttäjä @TwitterData.

Saksan ja Argentiinan välinen äärimmäisen tasainen MM-finaali alkoi sunnuntaina kello 22 Suomen aikaa ja venyi selkeästi maanantain puolelle. Saksan varmistaessa voittonsa murskautui vain muutamia päiviä aiemmin syntynyt vanha ennätys.

Sillä hetkellä, kun ottelu päättyi Saksan 1-0 voittoon julkaisivat palvelun käyttäjät Twitterissä yhden minuutin aikana 618 725 ottelua käsitellyttä viestiä. Edellinen ennätys 580 166 twiittiä minuutissa oli viime viikolta Sami Khediran tehdessä 0-5-maalin Brasiliaa vastaan semifinaalissa.