Melkein sattui pahasti: Näin toimii sähköllä kulkeva Joyride Wheel

Sähkökäyttöiset henkilökuljettimet eivät ole vielä lain mukaan sallittuja Suomen tieliikenteessä. Muutosta lainsäädäntöön odotetaan vuodenvaihteessa, minkä jälkeen Teknavin testissä ollut Joyride Wheel voi olla yksi vaihtoehto lyhyiden matkojen taittamiseen. Tosin ainoastaan kuivassa kelissä, sillä käyttöohjekirjan mukaan laitetta ei saa käyttää märällä alustalla, jäisellä tiellä tai lumessa.

Joyride Wheel on Suomessa kehitetty yksipyöräinen henkilökuljetin, jolla ajaminen ei ole helpoimmasta päästä. Opettelu vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, sillä laite on kiikkerä ja onnistunut ajaminen vaatii tasapainoa.

Laitteella kuljetaan seisten siirtämällä tasapainoa pienillä liikkeillä eteen ja taakse, jolloin Joyride Wheel kiihdyttää tai jarruttaa. Yksinkertainen periaate, mutta käytännössä helpommin sanottu kuin tehty.

Joyride Wheelillä voi kiihdyttää jopa 25 kilometrin tuntinopeuteen. Akussa riittää potkua 30 kilometrin matkaan. Laitteessa on ulkoiset kaiuttimet, joihin voi siirtää musiikkia älylaitteesta bluetooth-yhteydellä.

Suomessa Joyride Wheelin kaltaiset sähkökulkimet ovat vielä perin harvinaisia, osin lainsäädännön ja osin hintansa takia. Teknavin testissä ollut kulkine maksaa 1200 euroa.