Kokeilussa Samsungin Gear IconX (2018): hyvät kuulokkeet yhdellä merkittävällä heikkoudella

Samsungin tuoreimpiin puettaviin laitteisiin kuuluvat Gear Sportin ja Gear Fit2 Pron lisäksi Gear IconX (2018) -kuulokkeet. Täysin langattomat nappikuulokkeet eivät ole vielä kovin tavanomainen näky kadulla, vaikka niitä on nähty jo useammalta valmistajalta. Samsungilta tuoreet Gear IconX (2018) -kuulokkeet ovat jo toinen sukupolvi itsenäisistä langattomista kuulokkeista ja tuovat muutamia uudistuksia ensimmäiseen sukupolveen verrattuna.

Gear IconX (2018) -kuulokkeiden hinta asettuu noin 200 euroon.

Parannuksia ensimmäiseen sukupolveen nähden

Ensimmäisen sukupolven Gear IconX -kuulokkeissa moitteita keräsivät akunkesto ja äänenlaatu kuulokkeiden hintaan nähden. Akunkeston suhteen parannusta on ainakin nyt toisessa sukupolvessa tullut. Yksittäisten kuulokkeiden akun koko on noussut 47 milliampeeritunnista 82 milliampeerituntiin ja luvattu akunkesto on lähes tuplaantunut. Myös kuljetuskotelon akun koko on noussut 315 milliampeeritunnista 340 milliampeerituntiin.

Ensimmäisen sukupolven arvostelussa kritisoimme Samsungin latausratkaisuja. ”Akkujen käyttöikä IconX:ssä hieman epäilyttää, sillä periaatteessa kuulokkeet ovat aina latauksessa, kun ne suljetaan kuljetuskoteloon, edellyttäen, että kotelossa itsessään on virtaa jäljellä. Käyttöohjeissa suositellaankin, että kuulokkeet kannattaa sammuttaa, mikäli ne ovat pidempään käyttämättä. Sammuttaminen ei kuitenkaan käy aivan käden käänteessä, sillä se edellyttää paperiliittimen sovittamista kuulokkeiden irroitettavien ”siivenkärkien” alle piilotettuihin koloihin”, Janne Laakso totesi tuolloin arvostelussa. Sama ongelma on myös uusissa Gear IconX (2018) -kuulokkeissa. Aktiivisella käytöllä tällaiseen ongelmaan tuskin törmää, mutta jos kuulokkeet ovat kotelossa käyttämättömänä viikonkin, ei kannata odottaa, että akkua olisi paljoa jäljellä.

”Mitään äänenlaadun juhlaa Gear IconX -kuulokkeet eivät ole. Erityisesti ongelma korostuu suoratoistopalvelujen, kuten Spotifyn kanssa. Ääni on hieman ohut ja varsinkin bassotoistoa voi helposti tulla ikävä”, kerroimme reilu vuosi takaperin ensimmäisen sukupolven IconX -kuulokkeista. Tähänkin Samsung on tehnyt muutoksia, mutta monissa tilanteissa basso tuntuu nyt olevan tietyiltä taajuuksilta liiankin voimakas.

 

Mukavat ja laadukkaat kuulokkeet

Yksittäinen uusi Gear IconX -kuuloke painaa kahdeksan grammaa, mikä ei tunnu paljolta korvassa. Kuulokkeet pysyvät korvassa hyvin, kunhan valitsee oikeankokoiset kuulokepäät. Gear IconX (2018) -kuulokkeissa 3,4 gigatavua tallennustilaa käyttäjälle vapaana. Näin ollen kuulokkeisiin voi laittaa omia kappaleita ja kuunnella musiikkia ilman puhelinta esimerkiksi lenkillä.

Äänenlaadun puolesta Gear IconX (2018) -kuulokkeet ovat varsin hyvät. Parannusta on tullut edelliseen sukupolveen nähden ja ääni on täyteläisempi. Kuulokkeet ovat varsin hintavat, mutta ne keskittyvät paljon muuhunkin kuin musiikin toistamiseen, joten kenties aivan täydellistä ääntä ei Gear IconX (2018) -kuulokkeilta ei voi odottaakaan.

Gear IconX (2018) -kuulokkeet sopivat monenkokoisiin korviin.
Gear IconX (2018) -kuulokkeet sopivat monenkokoisiin korviin.

Napautukset ja sipaisut ohjauskomentoina

Gear IconX (2018) -kuulokkeissa ei ole erillisiä painikkeita, vaan ohjaaminen tapahtuu napautuksien ja pyyhkäisyjen kautta. Komennot oppii nopeasti ja ne ovat varsin käteviä. Sipaisualue on kuitenkin melko pieni, joten välillä äänenvoimakkuuden säätäminen keskeyttikin musiikin.

Kokonaisuudessaan sipaisutoiminnot ovat hyviä. Ne korvaavat hyvin painikkeet, jotka toki olisivat tällaisissa kuulokkeissa todella pieniä.

 

 

Automaattinen treeniloki tallentaa urheilusuoritukset

Gear IconX (2018) kuulokkeissa on automaattinen treeniloki, joka tallentaa esimerkiksi käyttäjän juoksu- ja kävelylenkit. Treeniloki on saatavilla, vaikka puhelinta ei ottaisi lenkille mukaan. Treenilokin saa tuotua puhelimeen, jossa tarkastelu ja vertailu onnistuu kätevästi.

Kokonaisuutena hyvät kuulokkeet, mutta samat ongelmat vaivaavat edelleen

Samsung Gear IconX (2018) -kuulokkeet ovat hyvät kuulokkeet – siitä ei käy kiistäminen. Kuitenkin samat, ensimmäisestä sukupolvesta tutut ongelmat vaivaavat kuulokkeita edelleen. Äänenlaadussa on tultu eteenpäin ja matalat äänet toistuvat aiempaa paremmin. Äänenlaatu ei kuitenkaan vieläkään täysin vastaa hintaa, mutta toisaalta kuulokkeiden fokus ei ole pelkästään musiikin toistossa ja äänenlaadussa. Tämän vuoksi äänenlaadussa voi mielestäni antaa hieman anteeksi.

Suurin kompastuskivi Gear IconX (2018) -kuulokkeilla on kuitenkin akunkesto ja säilytyskotelon toiminta. Kuulokkeiden akut hupenevat edelleen säilytyskotelossa ja satunnaisella käytöllä tuntuu, että kuulokkeiden akut ovat tyhjät, tai ainakin todella varaustila on alhainen, kun kuulokkeita haluaisi käyttää. Ongelman olisi mielestäni voinut ratkaista laittamalla koteloon painikkeen, jolla säätelee, milloin kotelo lataa kuulokkeita. Tällöin akkua ei olisi mennyt turhaan hukkaan.

Säilytyskotelo on yksi kuulokkeiden positiivisista asioista – mutta se on myös isoin miinus.
Säilytyskotelo on yksi kuulokkeiden positiivisista asioista – mutta se on myös isoin miinus.