Ensikokemukset suomalaisyrityksen Eve V -tietokoneesta: Vakuuttava laite on markkinoiden parhaimmistoa

Saimme ensimmäisten joukossa käsiinsä suomalaisen Eve-Techin uuden 2-in-1-mallisen Eve V -tietokoneen. Alun perin laitteen piti tulla myyntiin jo tämän vuoden alkupuoliskolla, mutta viivästyksiä tuli. Nyt laite on kuitenkin laite valmis ja toimitukset ovat alkaneet. Lisäksi 4. joulukuuta Eve-Tech tuo myyntiin uuden pienen erän Eve V -laitteita.

Joukkorahoitettu laite suunniteltiin yhteisön kanssa

Ennen itse laitteeseen paneutumista on hyvä vielä muistella Eve-Techin tarinaa. Aiemmin Windows-tabletin myyntiin tuoneet perustajat olivat tyytymättömiä kannettavien tietokoneiden tarjontaan ja halusivat tuoda markkinoille jotain, jonka kehityksessä kuluttajat ovat olleet mukana. Eve V:n kehityksessä eve.communityn kautta kaikki halukkaat pääsivät vaikuttamaan laitteen lopputulokseen. Kuluttajilta kysyttiin esimerkiksi liitännöistä, suorittimista ja monista muista tärkeistä asioista. Lopputulos Eve V:n muodossa on ainakin ensimmäisen viikon kokemuksen perusteella varsin vakuuttava, joskaan ei tietenkään aivan täydellinen.

Metallinen rakenne ja tyylikäs design

Kehitykseen osallistuneet kuluttajat halusivat tumman, sulavan ja modernin rakenteen – sellainen myös saatiin. Eve V:n alumiininen ja musta rakenne näyttää varsin tyylikkäältä ja tuntuu jämäkältä. Eve V ei myöskään nitise väänneltäessä ja kokonaisuus on näin hyvällä mallilla. Tablettikäytössä Eve V on tietenkin kookas 12,3 tuuman näytöllään, mutta tarvittaessa käyttö kuitenkin onnistuu myös näin ilman näppäimistöä.

Eve V:ssä on kaksi USB-A -mallin liitäntää, USB-C-liitäntä, toinen USB-C-liitäntä Thunderbolt 3:lla, 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä ja muistikortinlukija. Liitäntäkokonaisuus on siis mainiolla tavalla tätä päivää eikä jätä juuri lisätoiveille sijaa. Eve V:n oikeassa laidassa sijaitsevat laitteen fyysiset näppäimet. Virtanäppäin toimii samalla sormenjälkitunnistimena, joten sisäänkirjautuminen on vaivatonta. Tästä ehdottomasti plussaa Evelle. Fyysisiin näppäimiin liittyy kuitenkin myös heikkouksia: äänenvoimakkuuden säätönäppäimet ovat todella tunnottomat. Toki äänenvoimakkuus niillä säätyy, mutta virtanäppäin on tuntumaltaan huomattavasti napakampi ja parempi.

Eve V:n oikeassa laidassa sijaitsevat fyysiset näppäimet ja USB 3.0 -liitin.
Eve V:n oikeassa laidassa sijaitsevat fyysiset näppäimet ja USB 3.0 -liitin.
Vasemmassa laidassa sijaitsevat taasen USB 3.0 -liitin, USB-C -liitin, kuulokeliitin sekä Thunderbolt 3 -liitäntä.
Vasemmassa laidassa sijaitsevat taasen USB 3.0 -liitin, USB-C -liitin, kuulokeliitin sekä Thunderbolt 3 -liitäntä.

Eve V:n näppäimistöosa antaa tasapainoa kovalle, viileälle ja metalliselle rakenteelle. Jo aiemmin Microsoftin Surface-laitteissa on nähty alcantara-pintaa, ja nyt Eve V:n näppäimistössä on samantyyppinen ratkaisu, joka tuntuu mukavalta käsissä. Näppäimistö on myös taustavalaistu vaihdettavalla värillä – ja normaalista poiketen oletuksena käytössä on punainen, mikä on tyylikäs ja uniikki ratkaisu. Näppäimistöosan kosketuslevyhiiri on pääosin hyvällä tasolla. Sylikäytössä kosketuslevy kuitenkin aiheuttaa paljon virhepainalluksia, mikäli näppäimistöosa taipuu käsien alla.

Näppäimistö toimii niin Eve V:hen kiinnitettynä, jolloin se saa virtansa suoraan POGO-liittimistä, kuin myös irrallaan Bluetooth-yhteyden ansiosta.

Näyttö hyvällä tasolla

Eve V:ssä on 12,3 tuuman IZGO LCD -näyttö 2880×1920 pikselin tarkkuudella ja parhaimmillaan 400 nitin kirkkaudella. Aivan kirkkaimmissa olosuhteissa ei näyttöä Suomen harmaan syystalven vuoksi päästy kokeilemaan, mutta kirkkauden osalta peruskäytössä ei ollut ongelmia. Tarkkuuden osalta Eve V on aivan markkinoiden kärkeä ja katselukulmatkin näytössä ovat laajat. Joissakin kohdissa on havaittavissa pientä valovuotoa, mutta tätä esiintyy vain harvoissa tilanteissa.

Näyttö on kaikissa Eve V:n versioissa sama, joten ostipa sitten 799 euron tai 1 999 euron Eve V:n, on laitteessa samanlainen laadukas näyttö. Näytön kosketuksen kanssa ongelmia ei ole tähän mennessä esiintynyt. Eve V:n mukana toimitetaan myös kosketusnäyttökynä, joka kiinnittyy laitteen kylkeen magneettien avulla. Ratkaisu on toki tarkoitettu vain satunnaista säilytystä varten eikä kynä pysy laitteen kyljessä kiinni esimerkiksi laukussa kannettaessa.

Eve V:n seisontatuki tuntuu jämäkältä ja se säätyy portaattomasti.
Eve V:n seisontatuki tuntuu jämäkältä ja se säätyy portaattomasti.

Hiljaista käyttöä luvassa

Eve-Tech on valinnut Eve V -laitteeseen Intelin passiivijäähdytteiset suorittimet. Kyseessä on siis Intelin niin sanotut mobiilisuorittimet, jotka eivät vaadi erillisiä tuulettimia. Näin ollen käyttö on täysin äänetöntä, koska tuulettimien huminaa ei kuulu koskaan – toisin kuin esimerkiksi Microsoftin Surface-laitteissa.

Eve V:n näppäimistössä huomiota kiinnittää hauska oops!-askelpalautinnäppäin.
Eve V:n näppäimistössä huomiota kiinnittää hauska oops!-askelpalautinnäppäin.

Edullisimmassa Eve V:n 799 euron versiossa on Intelin Core m3 -suoritin. Testiin saamassamme 1 649 euron versiossa on Intel Core i7-7Y75 -suoritin, jonka rinnalla on 16 gigatavua RAM-käyttömuistia ja tallennusmuistia 512 gigatavua.

Intelin Y-sarjan suorittimet eivät luonnollisesti pärjää tehoissa U-sarjalle, mutta niiden virrankulutus on myös selvästi alhaisempi. Heikomman näytönohjaimenkin takia suorituskyky jää U-sarjan varjoon.

Suorituskyvyn osalta täytyy muistaa, että kyseessä on joka tapauksessa tehokas 2-in-1-laite – myöhemmin selviää paremmin, kuinka hyvin laite soveltuu esimerkiksi kuvanmuokkaukseen tai kevyeen videoeditointiin.

Ensikokemukset vakuuttavat

Viikon käytön jälkeen Eve V vakuuttaa. Tyylikkäässä ja jämäkässä laitteessa ei tuotu esiin juurikaan Even brändiä, vaan vain pienet yksityiskohdat paljastavat Eve-Techin olevan laitteen takana. Näppäimistön V-kirjain on Eve V:n logo ja samainen logo sijaitsee myös laitteen takaosassa hyvin huomaamattomana. Eve V:n seisontatuen takana on myös joukko yhtiön logoja.

Eve V:n tausta on käytännössä tyhjä. Alalaidassa on vain pieni V-logo.
Eve V:n tausta on käytännössä tyhjä. Alalaidassa on vain pieni V-logo.

Eve-Tech markkinoi Eve V:tä ensimmäisenä käyttäjien suunnittelemana tietokoneena ja yhtiö antaakin kunniaa yhteisön jäsenille niin verkkosivuilla kuin laitteen myyntipakkauksessa. Pakkaukseen on lisätty eve.communityn jäsenien nimimerkit, jotka ovat olleet mukana laitteen suunnittelussa.

Laitteena Eve V tappelee laadun ja hinnan suhteen markkinoiden kovimpien 2-in-1-laitteiden kanssa tasaväkisesti ja alun perusteella laadukasta Windows-hybridilaitetta etsivän kannattaa ehdottomasti tutustua Eve V:hen.

Eve-Tech järjestää 4. joulukuuta seuraavan salamamyynnin uusille asiakkaille. Aiemmille ennakkotilaajille laitteita toimitetaan marras-joulukuun aikana.

Eve V:n eri versiot ja hinnat

  • Intel Core m3 -suoritin, 8 gigatavua RAM- ja 128 gigatavua tallennusmuistia: 799 €
  • Intel Core i5 -suoritin, 8 gigatavua RAM- ja 256 gigatavua tallennusmuistia: 1 199 €
  • Intel Core i5 -suoritin, 16 gigatavua RAM- ja 512 gigatavua tallennusmuistia: 1 549 €
  • Intel Core i7 -suoritin, 16 gigatavua RAM- ja 512 gigatavua tallennusmuistia: 1 649 €
  • Intel Core i7 -suoritin, 16 gigatavua RAM- ja 1 teratavu tallennusmuistia: 1 999 €

Eve V:n muut tekniset tiedot

  • 12,3 tuuman IZGO LCD -kosketusnäyttö 2880×1920 pikselin tarkkuudella (1500:1 kontrasti, 400 nitin kirkkaus)
  • 5 ja 2 megapikselin kamerat
  • Liitännät: 2 x USB-A 3.0 Gen 1, 1x USB-C, 1x USB-C / Thunderbolt 3 ja 3,5 mm -kuulokeliitäntä, muistikortinlukija
  • Neljä kaiutinta
  • 48 wattitunnin akku
  • Käyttöjärjestelmä: Windows 10
  • Fyysiset mitat: 295,9 x 205,3 x 8,9 (ilman näppäimistöä)