Teknavi tutustui OnePlus -tuotekehitykseen -terveysteknologia ja tekoäly ovat pääkohdat

OnePlus on edelläkävijä monilla alueilla. Tulevaisuudessa terveysteknologia ja tekoäly ovat suunnannäyttäjiä.

OnePlus on ollut Suomessa vuodesta 2016. Tänä aikana brändi on vakiinnuttanut asemansa osana älypuhelinmarkkinoita. Suomi onkin OnePlussan vahvin markkina Euroopassa, mikä on synnyttänyt aktiivisen OnePlus-yhteisön Suomeen.

-Me suomalaiset olemme teknologiasta kiinnostuneita ja tietäviä ihmisiä. Haluamme saada parasta vastinetta rahoille. Tässä OnePlus on onnistunut parhaiten. Kun yhtiö tuli Suomeen 2016, kukaan ei tiennyt yhtään mitään, mikä on OnePlus ja nyt me olemme myydyimpien listoilla koko ajan, Elias Salmi, OnePlus Finlandin Country Manager kertoo.

OnePlus-yhteisötapaaminen

Käyttäjien luoma yhteisö on vahva niin Suomessa, kuin muuallakin maailmassa. Yhtiö antaa tärkeän roolin juuri laitteiden käyttäjille. Yhteisöjen kanssa järjestetetään tapaamisia, joissa muun muassa päästään katsomaan uusia malleja ja viettämään yhteistä aikaa.

-Meille yhteisö on kaikki kaikessa ja näkyy kaikessa meidän tekemisessä. Se on yksi suurimpia tekijöitä, minkä takia me erotumme muista kilpailijoista. Meillä on paljon jäseniä, jotka ovat olleet meidän tukenamme ihan alusta asti. Myös globaalissa yhteisöohjelmassa on paljon suomalaisia. Siellä pääsee antamaan palautetta ja kertomaan, mitä toivoo, että puhelimista löytyy. Palaute menee suoraan meidän pääkonttoriin, Salmi sanoo.

Yritys onkin viime vuodet pärjännyt markkinoilla mallikkaasti.

-Haluamme kehittää premium-teknologiabrändiä. Se on näkynyt meidän myynnissä positiivisesti. Hyvänä esimerkkinä tämä OnePlus 13 julkaisu, joka tapahtui tammikuussa ja oli heti Elisan myydyin puhelin, Salmi sanoo.

OnePlus 13 nostaa rimaa

Tammikuussa 2025 julkaistu OnePlus 13 on brändin tämän hetkinen lippulaiva. Puhelin edustaa monella tasolla alan huippua ja asettaa uusia standardeja matkapuhelinmarkkinoille. Malli on varustettu muun muassa uudella litium-piiteknologiaa hyödyntävällä 6000 mAh akulla, joka on, paitsi ohut, myös nopeasti ladattavissa.

OnePlus 13 testitilassa

-Akku kestää yli vuorokauden. Se latautuu 36 minuutissa yhdestä prosentista sataan prosenttiin. Tämän uuden akun ansiosta, voit kuvata jopa kolme tuntia 4K-videokuvaa 20 asteen pakkasessa, Rudolf Xu, OnePlussan Senior Product Marketing Manager kertoo.

OnePlus testaa tuotteitaan monin eri testein. Erilaiset pudotustestit, painikkeiden ja kytkentöjen rasitustestit sekä esimerkiksi puhelimen joustavuuden testaus, kun sen päälle istutaan, kertovat paljon laitteen luotettavuudesta. Konkreettinen upottaminen veteen, kosteuteen, pölyyn ja eri lämpötiloihin onkin antanut OnePlus 13 kiitettävät IP68- ja IP69-luokitukset.

OnePlus 13 hyödyntää tietysti myös tekoälyä. Puhelin muun muassa ymmärtää laitteissa olevien tiedostojen sisällön, käsittelee kuvia monin eri tavoin tekoälyn avulla sekä käyttää Google Gemini -tekoälysovellusta. Xu näkee kuitenkin tekoälyn olevan vielä kehitysvaiheessa älypuhelinten osalta.

-Tällä hetkellä kaikki valmistajat käyttävät tekoälyä puhelimissa, mutta se on rajattu vain sovelluksiin. Se mihin me pyrimme on, että tekoäly toimii koko ajan puhelimen taustalla avustajana ja näin ollen todella tehostaisi puhelinta. Me olemme kutsuneet puhelimia älypuhelimiksi jo vuosia, mutta vasta nyt meillä alkaa olla mahdollisuuksia tehdä niistä oikeasti älykkäitä. Me pyrimme tekemään tekoälystä taustalla toimivan hiljaisen sankarin.

OnePlus tavoittelee terveysteknologiaa kaikkien saataville

OnePlus panostaa myös terveysteknologian tuotteiden kehitykseen; siihen että ne ovat olisivat kaikkien ihmisten saatavilla niin hinnan kuin saatavuuden puolesta.

-Terveysteknologialla on selkeästi suuri kasvupotentiaali. Terveys on yleensä ihmisten suurin huolenaihe. Uskon, että tulevaisuudessa yhä useammalla tulee olemaan ranteessa älykello, Bryan Xie, Director of Biomedical Engineering Group OnePlus Health Labista sanoo.

OnePlus terveysteknologia

Tällä hetkellä Health Labin tutkimukset painottuvat paljon muun muassa sydän- ja verisuonisairauksiin. Xie uskoo uskoo älykellojen olevan merkittävässä roolissa terveydenhoidossa ja tarkkailussa tulevaisuudessa.

-Uskon, että tulemme näkemään paljon innovaatioita käyttömukavuudessa, akun kestossa, mittausdatan tarkkuudessa ja personalisoiduissa mittauksissa. Näiden myötä pystymme parantamaan elämänlaatua.

LUE MYÖS

Testi: OnePlus 13 näyttää mallia sarjassaan

Polestarin suorituskyky-DNA ja arktinen testaus: Haastattelussa Polestarin asiantuntija

Kevätpesu palauttaa autosi maalipinnan loiston – näillä vinkeillä onnistut kotona

SEURAA TEKNAVIA SOMESSA

Löydät meidät FacebookistaInstagramistaYouTubestaTikTokista ja LinkedInista.