Kolme suursijoittajaa haluaa Bill Gatesin ulos Microsoftilta

Kolme Microsoftin suuromistajaa haluaa Bill Gatesin ulos Microsofilta, kertoo englantilainen uutistoimisto Reuters.

Reutersin mukaan kolme Microsoftin kahdestakymmenestä suurimmasta sijoittajasta yrittää saada Microsoftin hallituksen puheenjohtajan jättämään tehtävänsä.

Kolmikko omistaa Microsoftista yhteensä ”yli viisi prosenttia”. Gates yhtiön suurimpana yksittäisenä omistajana omistaa yhtiöstä 4,5 prosenttia.

Gates perusti Microsoftin vuonna 1975 yhdessä Paul Allenin kanssa.

Reuters-lähteiden mukaan Gatesin lähtöä vaativat tahot uskovat, että Gatesin vaikutusvalta on liian suuri hänen omistusosuuteensa nähden ja että seuraavan 12 kuukauden aikana Steve Ballmerin paikalle nimitettävä uusi toimitusjohtaja saisi vapaammat kädet muokata yhtiötä, jos Gates ei olisi Microsoftilla.

Reutersin tiedossa ei kuitenkaan ole, että Gatesin lähdöllä olisi yhtiön hallituksessa laajaa kannatusta.