Windows 11:n seuraava suurpäivitys tulee 26. syyskuuta - mukana Copilot-tekoäly ja paljon muuta

Windows 11 saa pian merkittävän päivityksen.

Mukana on muun muassa käyttökokemusta monin tavoin muuttava Copilot-tekoäly.

Microsoft julkaisee Windows 11:n seuraavan suurpäivityksen 26. syyskuuta, ja kaiken kaikkiaan mukana on jopa 150 erilaista uudistusta muun muassa moniin esiasennettuihin ohjelmiin. Päähuomio on kuitenkin Copilot-tekoälyssä, jota on jo rajatusti testattu viime kuukausina.

Copilot Windows 11 -käyttöliittymän oikeassa laidassa.
Copilot toimii myös esimerkiksi Paintissa.

Copilot on ChatGPT-palvelustakin tutulla GPT-tekoälymoottorilla varustettu tekoälyavustaja, joka saa oman pikavalintansa Windows 11:n tehtäväpalkkiin. ”Apukuskilta” voi kysäistä vaikkapa vinkkejä kirjoittamiseen tai tiivistelmää ikkunassa näkyvästä tekstistä, minkä ohella se osaa hyödyntää muun muassa Paintia käyttäjän toiveita täyttäessään.

Ruudulla oleva sisältö on helppo tiivistää Copilotilla.
Copilotille voi vapaasti kirjoittaa pyyntöjä. Se osaa esimerkiksi poistaa keskusteluikkunaan raahatun kuvan taustan.

Copilotin kanssa voi keskustella chat-ikkunassa, ja pyyntönsä voi ilmaista tekoälylle tekstitse tai saneltuna. Tiedotteessaan Microsoft vinkkaa Copilotin osaavan luoda myös esimerkiksi Instagram-tarinoita käyttäjän kuvien perusteella tai täydentää PowerPoint-esitystä hyödyllisillä tiivistelmillä.

Avustajaa voi niin ikään pyytää soittamaan tunnelmaan soveltuvaa musiikkia Spotifysta tai muusta suoratoistopalveluita, ja käytännössä sen hyödyntämiseen on lähes rajaton määrä vaihtoehtoja, Microsoft kuvailee.

Adobe Express -palvelu mahdollistaa myös Instagram-julkaisut Copilotin avulla.

Tehtäväpalkin pikavalinnan ohella Copilotin saa käynnistettyä Win+C-komennolla milloin hyvänsä, ja Microsoftin mukaan avustaja soveltuu niin työhön kuin vapaa-aikaankin.

Windows 11:n suurpäivitys sisältää myös aiemmin esiteltyjä uudistuksia Paintiin, jossa esimerkiksi kuvien taustan muokkaaminen helpottuu. Samaten Valokuvat-sovellukseen on luvassa lukuisia uudistuksia, ja ruutukaappaustyökalulla voi vastedes irrottaa tekstiä ruudulta vaikkapa Wordissa muokattavaksi.

Ruutukaappaustyökalu saa niin ikään uudistuksia.

Laajasti uudistunut Outlook-sähköpostisovellus sisältyy niin ikään päivitykseen, ja myös Muistio saa automaattisen tallennuksen kaltaisia uudistuksia. Resurssienhallinnan uusi näkymä sekä Windows Backup -työkalun hyödyntämismahdollisuus uutta tietokonetta käyttöön otettaessa ovat nekin mukana laajimmassa päivityksessä aikoihin.

Microsoft julkaisee Windows 11:n suurpäivityksen 26. syyskuuta. Sen antia esitellään alla olevalla videolla.