Tämä uutuus yhdistää eleganttiin rannekelloon aktiivisuusrannekkeen

Timex on esitellyt uuden iQ+ Move -kellon, jossa aktiviisuusranneke on yhdistetty perinteisen näköiseen rannekelloon.

Aktiivisuusrannekkeena toiminnan eli esimerkiksi otettujen askelten, kuljetun matkan, kulutettujen kaloreiden sekä unen seuraamisen ohella Timex iQ+ Move saa myös aikansa Android- tai iPhone-älypuhelimesta synkronoituna. Kello ei kuitenkaan tue minkäänlaisia ilmoituksia. Virtansa se saa vaihdettavasta paristosta, jolla luvataan yli vuoden toiminta-aika.

iQ Move+ tuleesaataville muutamana erilaisena tyyliversiona ja standardikokoiset rannekkeet ovat myös helposti vaihdettavissa. Kello on vedenkestävä 50 metrin syvyyteen asti. Kellossa on myös pimeässä hehkuva INDIGLO-näyttö.

Yhdysvalloissa Timex iQ+ Moven hinta on 149 dollaria. Myyntiintulosta tai hinnasta Euroopassa ei ole vielä tarkempaa tietoa kuin maininta rantautumisesta Isoon-Britanniaan vasta ensi helmikuussa. Timex-kelloja toki myydään täälläkin, joten myös uutuus saatetaan nähdä esimerkiksi kelloliikkeissä.

Timexillä on ollut jo aiemmin myös vastaavilla teknisillä ominaisuuksilla varustettu erilaista tyyliä edustava Metropolitan+-mallisto.