30 vuotta juhliva Asus julkisti erikoisläppärin 16:9- ja 32:9-kuvasuhteen näytöillä – myös lukuisia muita uutuuksia

Asus juhlistaa 30-vuotista historiaansa Taiwanin Computex-messuilla tällä viikolla joukolla laiteuutuuksia.

Toukokuun puolivälissä jo julkistetusta ZenFone 6 -älypuhelimesta Asus julkisti nyt rajoitettuna eränä valmistettavan Edition 30 -juhlaversion. Se eroaa tavallisesta mattapintaisella taustalla, jossa valonsäteet taittuvat sormenjälkilukijasta eri suuntiin. Lisäksi erikoisversio on varustettu myös Edition 30 -logolla. Ulkonäön ohella myös tekniikassa on pientä eroa, sillä ainakin toistaiseksi ainoastaan Edition 30 -erikoismalli ZenFone 6:sta sisältää 12 gigatavua RAM-käyttömuistia ja 512 gigatavua sisäistä tallennusmuistia. Muuten ominaisuudet ovat samat erikoismallissakin, sisältäen muun muassa takaa eteen kääntyvän Flip Cameran.

ZenFone 6:n lisäksi Asus julkisti 30-vuotisjuhlamallin myös kannettavasta ZenBook-tietokoneestaan.

Asus ZenFone 6 Edition 30.
Asus ZenFone 6 Edition 30.

Varsinaisista uusista tuotteista poikkeuksellisin ja samalla mielenkiintoisin on kannettava ZenBook Pro Duo -tietokone, joka on varustettu kahdella näytöllä. 15 tuuman ja 16:9-kuvasuhteen 4K OLED -näytön lisäksi laitteesta löytyy näppäimistön yläpuolelta toinen 4K-tarkkuuden ja 32:9-kuvasuhteen ScreenPad Plus -näyttö – yhtä leveä kuin päänäyttö mutta korkeudeltaan siitä puolet.

Asus ZenBook Pro Duo.
Asus ZenBook Pro Duo.
Asus ZenBook Pro Duossa on 16:9- ja 32:9-kuvasuhteen näytöt.
Asus ZenBook Pro Duossa on 16:9- ja 32:9-kuvasuhteen näytöt.

Toisen näytön hyödyntämisen mahdollisuudet ovat laajat. Se voi toimia ikään kuin ohjauspaneelina, mutta myös päänäytön ohella toisena näyttönä tai jaettuna jopa kahteen 16:9-kuvasuhteen pikkunäkymään. Lisäksi halutessaan toisen näytön voi valita käyttöön myös päänäytön laajennukseksi sen alapuolella päänäytön näkymää pidemmäksi jatkamaan.

Muita ZenBook Pro Duon ominaisuuksia ovat Intelin 9. sukupolven kahdeksanytiminen Core i9 -suoritin jopa 5 gigahertsin Turbo Boost -kellotaajuudella, 32 gigatavua DDR4-RAM-muistia ja NVIDIA GeForce RTX 2060 -näytönohjain

ZenBook Pro Duo -huippuversion ohella Asus esitteli myös hieman pienikokoisemman, 14 tuuman Full HD -päänäytöllä ja Full HD -tarkkuuden toisella ScreenPad Plus -näytöllä varustetun ZenBook Duon Intel Core i7 -suorittimella ja NVIDIA GeForce MX250 -näytönohjaimella.

Asus laajentaa muutenkin näyttöjen lisäämistä kannettaviin tietokoneisiin tuomalla laajemmin ZenBook 13, ZenBook 14, ZenBook 15, ZenBook S14 ja ZenBook S15 -läppärimallistoihinsa kosketuslevyn paikalle integroidut ScreenPad-näytöt 5,65 tuuman koossa. Se on myös laajentanut ScreenPadilla mahdollisia toimintoja.

ScreenPad-näytöt tulevat laajemmin ZenBookeihin.
ScreenPad-näytöt tulevat laajemmin ZenBookeihin.
Uusia Asus Vivobook -värejä.
Uusia Asus Vivobook -värejä.
Asus ROG -peliläppäri Glacier Grey -värissä.
Asus ROG -peliläppäri Glacier Grey -värissä.

ZenBook S14 ja Z15 sekä ROG-sarjan peliläppärit saavat myös uusia värivaihtoehtoja.

Uusien emolevyjen, virtalähteiden ja pelikuulokkeiden ohella Asuksen uutuuskimaran täydentää ZenScreen Touch, joka on 15,6 tuuman kokoinen ja Full HD -tarkkuudella varustettu siirrettävä IPS LCD -kosketusnäyttö 7 800 milliampeeritunnin akulla. ZenScreen Touch on tarkoitettu käytettäväksi esimerkiksi kannettavan tietokoneen lisänäyttönä, älypuhelinten, kameroiden tai pelikonsoloiden kanssa. Näyttö painaa 900 grammaa ja sen akku kestää neljä tuntia langatonta käyttöä. Lisäksi ZenScreen Touch on varustettu USB Type-C, USB Type-A ja Micro-HDMI-liitäntätuella.

Erityisesti pelikäyttöön Asus julkisti myös kannettavan ROG Strix XG17 -näytön ilman kosketustukea 17,3 tuuman koossa, Full HD -tarkkuudella, 240 hertsin virkistystaajuudella ja 3 millisekunnin vasteajalla. Liitäntöinä tarjolla ovat USB-C ja Micro-HDMI. Painoa tällä näytöllä on 800 grammaa ja tunnin lataus tuo käyttöaikaa 2,7 tuntia.

Asus ROG Strix XG17.
Asus ROG Strix XG17.