Uutta iPhone SE:tä ei tule ainakaan ennen huhtikuuta

Apple ei tule uudistamaan iPhone SE:tä vielä ainakaan tilikautensa 2017 toisella neljänneksellä, joka on tammi-maaliskuu, kertoo osuvista Apple-tuote-ennustuksistaan tunnetuksi tullut KGI Securitiesin analyytikko Ming-chi Kuo muun muassa 9to5Macin mukaan.

Apple pyrkii parantamaan kannattavuuttaan, johon myös uuden iPhone SE -mallin tuominen vasta myöhemmin voi kytkeytyä. Uusi iPhone SE voisi syödä enemmän katetta tuovien iPhone 7 -mallien myyntiä.

Nykyinen iPhone SE tuli markkinoille 31. maaliskuuta tänä vuonna.

Apple ohjeisti heinä-syyskuun tulosjulkistuksensa yhteydessä kuluvan neljänneksen bruttokatteen olevan 38-38,5 prosenttia, mikä on vähemmän kuin vuotta aiemmin saavutettu 40,1 prosentin bruttokate.

Kuo odottaa Applen laittavan myös poikkeuksellista painetta alihankkijoille ja vaativan alennuksia marginaaliensa turvaamiseksi. Hinnanalennukset koskevat heikommalla neuvotteluasemalla varustettuja alihankkijoita, joita Kuo uskoo valtaosan olevan. Sen sijaan esimerkiksi Samsung saattaa jopa korottaa DRAM- ja NAND-flash-muistien hintoja niistä ollessa yleisesti pulaa. Lisäksi iPhonen järjestelmäpiirejä valmistavan TSMC:n kanssa Apple on sopinut tuotantosopimukset jo aiemmin ja siirtyminen toiseen valmistajaan olisi kallista, joten hinnanalennukset eivät tulisi koskemaan sitäkään.

Kuo odottaa iPhone-toimitusten olevan 40-50 miljoonaa tammi-maaliskuussa, tuoden laskua aiemmasta 51,2 miljoonasta, ja 35-40 miljoonaa huhti-kesäkuussa, myös laskua 40,4 miljoonasta. Osasyy laskeviin iPhone-toimituksiin on muun muassa uuden iPhone SE:n puute.