Tuleva Suunto 9 Peak -sporttikello paljastui viranomaistietokannasta

Suomalaisvalmistajan uutuus on Suunto 9 Peak.

Suunnon uusi älykello on paljastunut FCC:n viranomaistietokannasta.

Suunnon seuraava älykello, Suunto 9 Peak, on samankaltainen kuin vuonna 2019 esitelty Suunot 9 Baro. Viranomaistietokantaan ladattujen tietojen perusteella kello on myös varustettu jokseenkin samankaltaisin ominaisuuksin, ja käytettävissä ovat esimerkiksi GPS, sykemittaus, barometri ja yli 80 urheilumuotoa tukeva treeniseuranta.

Suunot 9 Peakissa on Baro-älykelloon verrattuna vain vähän ulkoisia eroavaisuuksia. Tietokantaan ladatun kuvan perusteella uutuus on varustettu mitä ilmeisimmin kankaisella rannekkeella silikonisen sijaan. Kellossa on lisäksi pyöreä näyttöpaneeli safiiripäällysteella, ja vettä se kestää 100 metriin asti.

Suunto 9 Peakin odotetaan tarjoavan myös pitkän akunkeston, joka on ollut myös aiempien Suunto-sporttikellojen myyntivaltteja.

On toistaiseksi epäselvää, mikä on Suunto 9 Peakin muista vastaavista urheiluälykelloista erottava tekijä, mutta lisää tulevasta uutuudesta kuultaneen jo melko pian.