Taas uusi vihjaileva kuva julki - Nokia-tablettilaite julkistetaan ensi viikolla

Nokia-puhelimet ovat saamassa rinnalleen tabletin.

Nokia-puhelimista tunnettu HMD Global on jo aiemmin vahvistanut sen tuoteperheen kasvavan tablettilaitteella keskiviikkona 6. lokakuuta. Nyt tulevasta tablettilaitteesta on julkaistu toinen vihjaileva, yltä löytyvä kuva.

Uusi kuva on julkaistu ainakin Venäjän Nokia Mobile -Instagram-tilillä. Kuvan saateteksti ei paljastanut juuri uutta, vaan pohjusti vain tulevaa tavallista suurempaa julkistusta 6. lokakuuta.

Aiemmin tällä viikolla julkaistun, alta löytyvän ennakkokuvan julkaisun yhteydessä kerrottiin, että uudesta laitteesta löytyy ”kaikki mitä odotat Nokia-puhelimelta – tabletissa”. Aiemmassa kuvassa tabletti nähtiin sivulta rinnallaan vuonna 2017 julkaistu Nokia 3310 -peruspuhelin.

Uuden kuvan perusteella tulevassa Nokia-tabletissa nähdään kulmistaan pyöristetty näyttö, jonka reunukset ovat yhtä suuret eri puolilla näyttöä. Laitteen yläkulmassa ovat nähtävissä todennäköisesti pienikokoisempi virtapainike sekä pidempi äänenvoimakkuuden säätökytkin. Aiempi kuva paljasti myös jo kylkien olevan muodoltaan melko tasaiset.

Nokia Mobile -tilillä Twitterissä HMD Globalin julkaisema ennakkokuva sen ensimmäisestä tablettilaitteesta.
Nokia Mobile -tilillä Twitterissä HMD Globalin julkaisema ennakkokuva sen ensimmäisestä tablettilaitteesta.

HMD Globalin brändilisensointisopimus Nokian kanssa on alusta alkaen käsittänyt puhelinten lisäksi myös tablettilaitteet, mutta yhtään tablettia HMD Globalilta ei ole ennen tätä nähty.

Huhuissa mallinimellä Nokia T20 esiintyneestä laitteesta näyttää olevan tulossa HMD Globalin ensimmäinen Nokia-tablettilaite. Aiemmin jälleenmyyjien tiedot paljastivat jo Nokia T20:n sisältävän 10,36 tuuman näytön sekä olevan tulossa markkinoille Wi-Fi- ja 4G-versioina noin 250 euron tasolle ja alle asettuvilla hinnoilla.

Lisäksi suorituskykytesti on vahvistanut Nokia T20:n olevan varustettu Unisoc-järjestelmäpiirillä. RAM-käyttömuistia pitäisi olla ainakin yhdessä malliversiossa 4 gigatavua ja tallennusmuistia 64 gigatavua, ja käyttöjärjestelmäversiona on Android 11.

Kokonaisuutena kyse pitäisi olla kohtuullisen hintaisesta uutuudesta tablettilaitteiden markkinoille. HMD Global saattaa myös tableteissa erottua edukseen pitkällä päivityslupauksella älypuhelinten tavoin.

Alla aiemmin julkaistu ennakkokuva puhelimia suuremmasta paketista.

Nokia Mobile -tilillä julkaistu ennakkokuva.
Nokia Mobile -tilillä julkaistu ennakkokuva.