Samsung-uutuuksien hinnat paljastuivat - luvassa myös lisävarusteita Galaxy S8:lle

Samsung Galaxy S8:aa ei ole vielä edes virallisesti esitelty, mutta kaikenlaista alkaa laitteesta olla jo selvillä. Nyt tunnettu tietovuotaja Evan Blass eli @evleaks on Twitterissä paljastanut Galaxy S8:n ja isomman Galaxy S8+:n euromääräiset hinnat.

Blassin twiitin mukaan tulevan 5,8-tuumaisen Galaxy S8:n hinnaksi Euroopassa tulee 799 euroa ja 6,2-tuumaisen Galaxy S8+:n hinnaksi 899 euroa. Toki myyntihinnoissa tulee olemaan jonkin verran eroja eri maiden välillä esimerkiksi arvonlisäveron suuruudesta riippuen.

Blass mainitsee twiitissään myös Gear VR:n ja Gear 360:n eurohinnat. Samsung kertoi helmikuun lopulla, että Gear VR:n mukana toimitetaan jatkossa peliohjain. Suomessa kevään aikana myyntiin tulevan ohjaimella varustetun Gear VR:n hinta on 149 euroa, joten Blassin mainitsema 129 euroa on siis yleinen eurohinta.

Lisäksi Blass mainitsee 229 euroa maksavan Gear 360 -kameran, mutta epäselvää on, onko kamerasta tulossa uusi versio, vai ollaanko nykyisen mallin suositushintaa laskemassa. Tosin Suomessa kameraa saa joistain paikoista jo nyt alle 200 eurolla. Aiemmissa huhuissa on mainittu esimerkiksi Gear 360 Pro, mutta tästä tuskin lienee kyse Blassin twiitissä.

Viidentenä Blass mainitsee DeX-nimisen laitteen, jonka hinnaksi kerrotaan 150 euroa. Kyseessä on telakka-asema, joka yhdessä ulkoisen näytön kanssa laajentaa puhelimen toimimaan pöytätietokoneen keskusyksikkönä.

Samsung esittelee uudet Galaxy S8 -mallit 29. maaliskuuta. Niiden myynnin odotetaan alkavan 28. huhtikuuta.

Galaxy S8 DeX laajentaa puhelimen pöytätietokonekäyttöön.
Galaxy S8 DeX laajentaa puhelimen pöytätietokonekäyttöön.