Raportti: Samsung kehittää omaa älysormusta - mahdollinen uutuus voi haastaa muun muassa Ouran

Erilaiset puettavat laitteet ovat yleistyneet, ja ovat nykyisin monella tärkeä osa aktiivisuuden, terveyden ja hyvinvoinnin seurantaa.

Suuret teknologiajätit ovat toistaiseksi keskittyneet terveyttä seuraavissa puettavissa älylaitteissa älykelloihin ja aktiivisuusrannekkeisiin. Nyt Samsungin kuitenkin raportoidaan suunnittelevan lähtemistä mukaan älysormusten markkinoille haastamaan esimerkiksi suomalaisen Ouran tarjontaa.

Korealaisraporttien mukaan Samsung on aloittanut kehittämään älysormusta, jolla käyttäjät voisivat seurata aktiivisuuttaan ja terveyttään. Samsungin kerrotaan työskentelevän jo useiden alihankkijoiden kanssa vaadittavien komponenttien ja moduulien hankkimiseksi.

Asiasta kertova SamMobile-sivusto nostaa myös esiin Samsungin viime vuonna jättämän patenttihakemuksen älysormuksesta, jossa olisi optinen sykesensori sekä myös anturit EKG-sydänsähkökäyrän mittaamiseeen. Lisäksi sormusta voisi olla mahdollista käyttää älypuhelimen, tablettilaitteen tai television rinnalla niiden toimintojen hallintaan.

Älysormuksilla on tiettyjä etuja puolellaan esimerkiksi älykelloihin verrattuna. Älysormusta on mukavampi pitää käytössä koko ajan esimerkiksi nukkumisen aikana, minkä lisäksi sormesta on potentiaalisesti mahdollista saada kerättyä tietoja rannetta tarkemmin.