Uusi verkkokauppa Teknavi.com

Raportti: Kolme uutta Mac-läppäriä tuotannossa - Applen omilla suoritinpiireillä varustettujen tietokoneiden julkistusta odotetaan ensi tiistaina

Apple vahvisti eilen järjestävänsä julkistustilaisuuden tiistaina 10. marraskuuta.

Applelta odotetaan tilaisuudessa ensimmäisten Apple Silicon Mac -tietokoneiden, eli ensimmäistä kertaa sen omalla suoritinpiirillä varustettujen Macien julkistusta.

Apple kertoi Mac-tietokoneidensa tulevasta arkkitehtuurimuutoksesta jo kesäkuussa WWDC-kehittäjäkonferenssin yhteydessä. Samalla Apple vahvisti, että ensimmäinen sen omalla piirillä varustettu Mac on tulossa saataville vielä tänä vuonna, joten julkistusta lähiaikoina on jo osattu odottaa.

Bloombergin Mark Gurmanin ja Debby Wun tuoreen raportin mukaan Apple on aloittanut tuotannon ylösajon kolmen uuden läppärimallin osalta: 13 ja 16 tuuman MacBook Prot ja 13 tuuman MacBook Air. Foxconn-ryhmä on vastuussa kahden pienemmän mallin kokoonpanosta, kun taas 16 tuuman MacBook Pron kokoonpanon hoitaa Quanta Computer.

Pienemmät 13 tuuman MacBook Air ja MacBook Pro ovat Bloombergin mukaan pidemmällä tuotantonsa osalta, ja ainakin ne kaksi näin ollen julkistetaan ensi viikolla.

Bloombergin mukaan lukuun ottamatta suoritinmuutosta uusissa tietokoneissa ei ole merkittäviä design-muutoksia.

Jo aiemmin Applen on huhuttu tuovan omat Apple Silicon -suoritinpiirinsä aluksi muuten pitkälti nykyisten, Intelin suorittimilla varustettujen edeltäjiensä kanssa samanlaisina säilyviin Mac-tietokoneisiin. Ensi vuoden aikana luvassa pitäisi olla kuitenkin mys design-muutoksia: Applen on raportoitu esimerkiksi valmistelevan suuremmalla 14,1-tuumaisella mini-LED-näytöllä varustettua MacBook Prota.

Applen mukaan kokonaisuudessaan siirtymä sen omiin suoritinpiireihin Maceissa tulee tapahtumaan parin vuoden aikana sen alkamisesta. Keskeinen muutoksesta odotettava etu on parempi suorituskyvyn ja virrankulutuksen suhde (enemmän tehoa wattia kohden), mikä voi mahdollistaa huomattavasti aiempaa pidemmän akunkeston ja/tai kannettavien Macien koon pienenemisen ja keventymisen ajan kanssa.

Tähän asti Apple on käyttänyt Maceissaan Intelin x86-arkkitehtuurin suorittimia. Sen omat piirit tulevat perustumaan sen sijaan mobiililaitteista tutulle ARM-arkkitehtuurille. Mac-tietokoneiden uusi macOS Big Sur -käyttöjärjestelmäversio sisältää jo Applen omat sovellukset ARM-pohjaiselle arkkitehtuurille muunnettuna, ja Apple on tuonut tarvittavat työkalut sovelluskehittäjien saataville jo kesällä. Vanhoja sovelluksia, joita ei ole erikseen päiivitetty, voidaan käyttää emulaattoriratkaisun avulla.

Applen päätökseen tuleva yhteistyö Intelin kanssa Mac-tietokoneiden suorittimissa alkoi vuonna 2005. Viime vuosina Intelin aikataulut ovat pettäneet, eikä sen suoritinten kehitys ole edennyt tavoitteiden mukaisesti. Bloombergin mukaan myös nämä ovat syitä Applen omiin suorittimiin vaihtamisen taustalla, joskin Applella on toki halu laajemminkin kontrolloida itse tuotteissaan käyttämiä keskeisiä teknologioita.

Omiin suorittimiinsa siirtymisen myötä Apple voi suunnitella juuri omiin laitteisiinsa ja ohjelmistoonsa sopiviksi, minkä lisäksi aikataulut ovat Applen hallinnassa.

iPhoneissa Apple on käyttänyt omia järjestelmäpiirejä jo vuosikymmenen ajan, ja mobiilimarkkinoilla Applen piirit ovatkin jo pitkään olleet suorituskyvyltään johtavassa asemassa.

Ensimmäiset Apple Silicon Macit tulevat sisältämään uusissa iPhone 12 -puhelimissa ja iPad Airissa nähtyyn A14-piiriin perustuvan, 5 nanometrin tuotantoprosessilla valmistetun piirin.

Bloomberg kertoo myös, että Applella on jo työn alla myös uudelleen suunniteltu iMac-all-in-one-pöytäkone sekä uusi Mac Pro, joka on kooltaan tämän hetkisen prototyypin osalta noin puolet nykyistä Mac Prota pienempi.

Applen sovelluskehittäjille kehitysympäristöksi tarjoama Apple Developer Transition Kit -laite on rakentunut Mac minin pohjalle varustettuna nykyisissä iPad Pro -laitteissa käytettävällä A12Z Bionic -järjestelmäpiirillä.