Raportti: Älypuhelinvalmistaja OnePlussan taustalla kehittää omia järjestelmäpiirejään - Oppon suunnitelmana käyttöönotto 2023 tai 2024

Älypuhelinvalmistaja Oppo kehittää huipputason järjestelmäpiirejä osaksi premium-luokan älypuhelimiaan.

Oppo suunnittelee omien järjestelmäpiirien käyttöä älypuhelimissaan vuonna 2023 tai 2024 riippuen kehitystyön etenemisestä, kaksi lähdettä kertoivat asiasta raportoivalle Nikkei Asialle.

Suomessa paremmin tunnetaan Oppon alabrändi OnePlus, minkä lisäksi Oppon alla toimii myös Realme-brändi. Aiemmin itsenäisemmin toiminut OnePlus on integroitunut tiiviimmin Oppon kanssa viime ja tämän vuoden aikana yhdistäen sen kanssa tutkimuksen ja tuotekehityksen sekä ensi vuodesta 2022 alkaen myös käyttöjärjestelmänsä. Näistä lähtökohdista vaikuttaa jopa todennäköiseltä, että Oppon kehittämät järjestelmäpiirit tullaan näkemään aikanaan myös OnePlus-puhelimissa.

Järjestelmäpiiri on älypuhelimen keskeinen osa, joka sisältää muun muassa keskussuorittimen, grafiikkasuorittimen, muita laskentaosioita, kuvasignaaliprosessorin sekä useimmiten myös integroidun modeemin, joka vastaa mobiiliverkkoyhteydestä.

Älypuhelinvalmistajista oman suunnittelun järjestelmäpiirejään käyttävät laajasti Apple ja Samsung, sekä aiemmin myös Huawei, jonka älypuhelinliiketoiminta kokonaisuutena ja omien piirien tuotanto erityisesti ovat kärsineet Yhdysvaltojen rajoituksista. Lisäksi myös Google otti vasta lanseeratuissa Pixel 6 -puhelimissaan käyttöön oman Google Tensor -järjestelmäpiirinsä, jonka kehitystyössä vahvana apuna on kuitenkin ollut Samsung.

Järjestelmäpiirin keskeinen asema älypuhelimessa on syy sille, miksi myös Oppo omien piirien kehitykseen on lähtenyt. Se haluaa avainteknologian omaan hallintaansa sekä samalla vähentää riippuvuuttaan yhdysvaltalaisesta Qualcommista ja taiwanilaisesta MediaTekistä, joiden järjestelmäpiirejä Oppo nykyisin älypuhelimissaan käyttää. Lisäksi oma järjestelmäpiiri tarjoaa erottautumistekijän kilpailijoista.

Oppo on maailman neljänneksi suurin älypuhelinvalmistaja Samsungin, Applen ja Xiaomin perässä. Aiemmin myös Xiaomi kehitti omia järjestelmäpiirejään ja toikin vuonna 2017 markkinoille omalla Surge S1 -järjestelmäpiirillä varustetun edullisemman hintaluokan älypuhelimen. Sittemmin Xiaomi on viettänyt hiljaiseloa järjestelmäpiireissä, mutta esitteli aiemmin vuonna 2021 oman erillisen Surge C1 -kuvasignaaliprosessorin taittuvanäyttöisessä Mi MIX Fold -älypuhelimessaan.

Nikkei Asian mukaan Oppo suunnittelee käyttävänsä piireissään TSMC:n tulevaa 3 nanometrin tuotantoprosessia, mikä osaltaan kertoo niiden olevan tähdätty huippuluokkaan.

Oppon kerrotaan rekrytoineen osaajia piirikehitykseen niin MediaTekiltä, Qualcommilta kuin myös Huaweilta ja jatkavan osaamisen kartuttamista Yhdysvalloissa, Taiwanissa kuin myös Japanissa. Oppo kehittää raportoidusti myös omia tekoälyä hyödyntäviä algoritmejaan kuin myös omaa kustomoitua kuvasignaaliprosessoriaan.

Kaiken kaikkiaan kyse on mittavasta hankkeesta. Vaadittavat suuret investoinnit ja tiukka kilpailu ovatkin seikkoja, jotka toimivat vastapainona omien järjestelmäpiirien houkutuksille.

Oppo kieltäytyi kommentoimasta suoraan Nikkei Asian tietoja, mutta antoi asiasta yleisluontoisen kommentin. ”Mikä tahansa investointi tutkimukseen ja tuotekehitykseen on tarkoitettu parantamaan tuotteiden kilpailukykyä ja käyttökokemusta”, Oppolta todettiin.