Uusi verkkokauppa Teknavi.com

Omistatko iPhone 6s:n, iPhone 6s Plussan tai alkuperäisen iPhone SE:n? Huhut kertovat: ei enää iOS 15 -päivitystä

Muutaman vanhemman iPhone-mallin päivitystuki voi päättyä tänä vuonna.

Applen odotetaan esittelevän syksyllä julkaistavia seuraavia käyttöjärjestelmäversioita jälleen WWDC-kehittäjätapahtumassa, jonka odotetaan tänäkin vuonna sijoittuvan todennäköisesti kesäkuulle.

iPhone-puhelinten osalta seuraavana vuorossa olevan iOS 15 -käyttöjärjestelmäversion osalta kuultiin jo aiemmin marraskuussa 2020 raportti, jonka toinen julkaisu on nyt toistanut.

Marraskuussa israelilaisjulkaisu The Verifier ja nyt puolestaan ranskalainen iPhoneSoft-sivusto ovat kertoneet, ettei iOS 15 tulisi enää saataville iPhone 6s:lle ja iPhone 6s Plussalle eikä myöskään alkuperäiselle iPhone SE:lle. iPhone 6s -kaksikko julkaistiin syksyllä 2015, alkuperäinen iPhone SE keväällä 2016.

iPhoneSoftin mukaan se on saanut tietonsa Applella työskentelevältä kehittäjälähteeltään.

Viime vuonna Apple julkaisi iOS 14 -käyttöjärjestelmäversion päivityksenä kaikille samoille iPhone-malleille kuin edeltävän iOS 13 -versionkin.

Vaikka iPhone 6s, iPhone 6s Plus ja iPhone SE eivät enää iOS 15 -päivitystä saisikaan, koko kolmikon osalta päivitystuki ulottuisi kuitenkin yli 5 vuoden mittaiseksi.

Jos tiedot pitävät paikkansa, nykyisistä iPhone- ja iPad-malleista iOS 15 -päivityksen saisivat:

  • iPhone 12 mini, iPhone 12, iPhone 12 Pro ja iPhone 12 Pro Max
  • iPhone 11, iPhone 11 Pro ja iPhone 11 Pro Max
  • iPhone XR, iPhone XS ja iPhone XS Max
  • iPhone X
  • iPhone 8 ja iPhone 8 Plus
  • iPhone 7 ja iPhone 7 Plus
  • iPhone SE (2. sukupolvi)
  • iPod touch (7. sukupolvi)

Lisäksi iPhoneSoftin mukaan samalla iPadien iPadOS 15 ei todennäköisesti tule myöskään enää iPad mini 4:lle, iPad Air 2:lle tai 5. sukupolven iPadille.

Edelleen iPadOS 15:llä päivittyisivät toistaiseksi julkistetuista kaikki iPad Prot, 3. ja 4. sukupolven iPad Air, 6.-8. sukupolven iPadit sekä 5. sukupolven iPad mini.

iOS 15 ja iPadOS 15 -päivitysten sisällöstä ei ole toistaiseksi kuultu vielä minkäänlaisia raportteja tai edes huhuja. Applen voi odottaa esittelevän päivitysten tärkeimmät uudistukset totutussa aikataulussa alkukesästä osana WWDC-kehittäjätapahtumaa, jonka jälkeen uudet käyttöjärjestelmäversiot julkaistaan beetatestiversiona ennen laaja julkaisua kaikille käyttäjille syksyllä.