Muistatko vielä ”Suomessa valmistettavan” Turing Phonen? Ensi vuodelle uskomattomia suunnitelmia

Turing Robotic Industries eli TRI on erityisesti Suomessa kiinnittänyt laajasti huomiota, kun se ilmoitti aloittavansa puhelintuotannon Salossa, Nokian ja Microsoftin vanhoissa tiloissa. TRI:n ensimmäisen puhelinmallin, Turing Phonen, tarina on vielä pahasti kesken, mutta yhtiö maalailee jo pilvilinnoja seuraavaa puhelinmalliaan kuvaillessaan.

TRI:n toimitusjohtaja ja ”pääarkkitehti” Steve Chao on tuoreessa tiedotteessa kuvaillut, kuinka yhtiöon jo ryhtynyt kehittämään ”täydellisesti suunniteltua laitetta”. Visioissa mainitaan keinoäly ja koneoppiminen, ja laskentatehoakin on laitteeseen tarkoitus sovittaa aivan eri malliin kuin älypuhelimissa tähän asti.

Turing Phone Cadenzaksi nimetyn laitteen suunniteltu speksilista näyttää varsin hurjalta. Mieleen tulee, että palaverissä on heitelty ilmoille kaikkein villeimpiä ideoita, mutta kukaan ei ole vaivautunut miettimään ideoiden toteuttamiskelpoisuutta, kun kaikki ideat on suoraan siirretty speksilistalle.

Ensi vuodelle kaavaillun Cadenzan varusteluettelosta löytyy muun muassa kaksi kappaletta Snapdragon 830 -suorittimia ja 16 suoritinydintä, 12 gigatavua RAM-muistia, 512 gigatavua sisäänrakennettua tallennustilaa, kaksi muistikorttipaikkaa, neljä SIM-korttipaikkaa, 20 megapikselin kaksoisetukamera sekä 60 megapikselin ”iMAX 6K” -takakamera peräti neljällä kamerakennolla. Virtaa laitteelle tarjoaa kolminkertainen virtalähde, johon kuuluu muun muassa vetypolttokenno. Kun kaikki muut luetellut ominaisuudet ottaa huomioon, tuntuu 5,8-tuumainen 2K-näyttö kovin vähäpätöiseltä. Käyttöjärjestelmäksi kerrotaan Swordfish OS, Jollan Sailfishiin perustuva, neuroverkkoja hyödyntävä ja oppiva käyttöjärjestelmä.

Lista on melkoinen, mutta kokonaisuus hieman vaikeasti nieltävä. TRI:n ensimmäinenkin puhelinmalli on vielä avoin kysymys, sillä yhtään lopullista laitetta ei ole vielä toimitettu. Tuotannon Salossa piti alkaa jo kevään aikana, mutta tiettävästi mitään kokoonpanoa ei Salossa vieläkään tapahdu. Ennakkotilaajille tähän mennessä toimitetut esivaiheen laitteetkin ovat olleet pahasti keskeneräisiä niin tekniikaltaan kuin käyttöjärjestelmältäänkin.