Tulevasta Google-puhelimesta vuoti kuva - tällainen puhelin on luvassa

Mobiilialan ykkösvuotajan Evan Blassin paljastuksen kohteeksi on tällä kertaa päässyt Googlen tulevista uusista Pixel-puhelimista pienempi – ja vaatimattomampi. VentureBeat-sivustolla julkaisemassaan artikkelissa Blass paljasti puhelimesta kuvan ja keskeisiä tietoja.

Jo aiemmin on kuultu pienemmän Pixelin, koodinimi Walleye, tarjoavan suurempaa vähemmän uudistuksia. Suuremmasta tulevasta Pixelistä koodinimellä Taimen onkin nähty jo aiemmin enemmän vuotoja.

Toisin kuin suuremmassa tulevassa Pixelissä, jossa 18:9-kuvasuhteen näyttö kattaa tämän vuoden trendin mukaisesti suuremman osan puhelimen etupuolesta, on Google jatkamassa pienemmän Pixelin kanssa perinteisemmällä linjalla. Takana nähdään aiempaa suurikokoisempi kameran linssi ja sormenjälkitunnistin, joka sijaitsee alkuperäisistä Pixeleistä poiketen yläosan lasialueen ulkopuolella.

Blass ihmettelee myös, ettei Google ole lähdössä mukaan kaksoiskameroihin, vaan molemmat uudet Pixelit sisältävät edelleen vain yhden takakameran. Sen sijaan molemmissa uutuus-Pixeleissä on panostettu äänentoistoon etupuolelta löytyvin stereokaiuttimin, mutta toisaalta samalla niistä on jätetty pois perinteinen 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä.

Erikoisuutena molemmat uudet Pixelit tulevat sisältämään kyljissä puristamisen tunnistavat anturit, jollaiset on nähty jo HTC:n U11-huippupuhelimessa. Puristamalla puhelinta voidaan suorittaa erilaisia toimintoja, esimerkiksi avata sovelluksia.

Kun viime vuoden alkuperäiset Pixel ja Pixel XL olivat molemmat HTC:n valmistamia, tänä vuonna Googlen kumppani suuremmassa laitteessa on LG ja vain pienempi on enää HTC:n valmistama.

Blass ei ota kantaa yksityiskohtaisiin tulevien Pixelien teknisiin ominaisuuksiin, mutta aiemmin puhelimiin on odotettu joko Qualcommin Snapdragon 835:tä tai siitä hienoisesti päivitettyä Snapdragon 836:ta.

Tarkkaa aikataulua uutuuksien julkistukselle ei ole tiedossa. Viime vuonna Pixel-julkistus tapahtui kuitenkin lokakuun alkupuolella ja sama voi toistua tänä vuonna.

Alla Android Policen aiemmin paljastama kuva suuremmasta Pixelistä eli Taimenesta.

Googlen uusi suurempi Pixel. Android Policen aiemmin julkaisema kuva.
Googlen uusi suurempi Pixel. Android Policen aiemmin julkaisema kuva.