Kuvavuoto: Tässä on Motorolan uusi huippupuhelin edge+ – viralliset kuvat paljastuivat

Motorolan tuleva huippupuhelinmalli edge+ on paljastunut vuotaja Evan Blassin Twitter-tilillään julkaisemissa useissa laadukkaissa markkinointikuvissa.

Uudet kuvat vahvistavat jo aiemmin huhutun designin ja myös muutamia ominaisuuksia. Ne ovat myös yhteneväisiä aiemmin Motorola edge+:sta nähtyjen OnLeaksin mallinnoskuvien kanssa.

Motorola edge+ saa nimensä pidemmille sivureunoille merkittävästi kaartuvasta näytöstään. Aiempien paljastusten perusteella AMOLED-näytön koko on 6,67 tuumaa, tarkkuus 2340×1080 pikseliä 19,5:9-kuvasuhteella ja virkistystaajuus 90 hertsiä. Sormenjälkilukijan pitäisi sijaita näytön alla ja vasemmasta yläkulmasta löytyy pienikokoinen reikä etukameralle.

Takana Motorola edge+:ssa on kolme takakameraa, joiden kohokohtana on 108 megapikselin pääkamera. Lisäksi uudet kuvat vahvistavat, että kameroista kahdessa on myös optinen kuvanvakain. Tämä tarkoittaa kuvanvakaimen löytymistä todennäköisesti pääkameran lisäksi telekamerasta.

Lisäksi Motorola edge+:ssa nähdään USB-C- ja 3,5 mm -liitännät.

Sisuksissaan Motorola edge+:n odotetaan sisältävän Qualcommin huippuluokan Snapdragon 865 -järjestelmäpiirin ja sen rinnalla Snapdragon X55 -5G-modeemipiirin. Puhelin tukee siis myös 5G-verkkoyhteyksiä. RAM-käyttömuistia Motorola edge+ voi sisältää 12 gigatavua ja akun kapasiteetiksi odotetaan 5 170 milliampeerituntia.

Motorola edge+:n rinnalla on tulossa myös ylemmän keskiluokan malli Motorola edge suorituskyvyltään vaatimattomammalla Snapdragon 765 -järjestelmäpiirillä, 64 megapikselin pääkameralla ja muutamilla muilla eroilla. Motorola edge on nähty aiemmin jo live-vuotokuvissa.

Alun perin puhelinten julkistuksen piti tapahtua jo helmikuun lopulla Mobile World Congress -messujen yhteydessä. Messujen peruminen laittoi kuitenkin Motorolankin suunnitelmat uusiksi, eikä tarkkaa tietoa uutuuksien julkistusajankohdasta toistaiseksi ole. Todennäköisesti julkistusta ei tarvitse kuitenkaan enää kovin pitkään odottaa.