Kuvavuoto: Samsungin uusi Galaxy Watch4 -älykello paljastui virallisissa tuotekuvissa neljänä eri värivaihtoehtona

Galaxy Watch4 tuo uuden ohjelmiston Samsung-älykelloihin.

Samsungin tuleva Galaxy Watch4 -älykello on paljastunut ensi kertaa virallisissa tuotekuvissa, jotka julkaisi 91mobiles-sivusto.

Samalla on paljastunut, että aiemmin tällä viikolla vuotaja OnLeaksin mallinnoskuvissa paljastunut kellodesign kuuluukin Galaxy Watch4:lle eikä Galaxy Watch Active4:lle, kuten aiemmin luultiin. Kuvat vahvistavat kellon virallisen mallinimen.

Samsungin on odotettu julkistavan uudet älykellonsa vasta elokuun alkupuolella, mutta näin kattava varhainen vuoto tietenkin herättää kysymyksen mahdollisesta aiemmasta julkistuksesta. Samsung järjestää maanantaina 28. kesäkuuta MWC-virtuaalitilaisuuden, jossa se on kertonut esittelevänsä visiotaan älykellojen tulevaisuudesta. Uusien älykellojen täyden julkistuksen sijaan Samsungilta on kuitenkin odotettu vain korkeintaan sen uusien kellojen ohjelmiston ja joidenkin toimintojen esittelyä, mutta nähtäväksi jää missä aikataulussa uudet älykellot lopulta esitellään.

Uudet kuvat vahvistavat myös 40 ja 44 millimetrin kokoversiot Galaxy Watch 4:stä, 5ATM-luokitellun vedenkestävyyden, joiltakin osin MIL-STD810G-testatun kestävyyden, Gorilla Glass DX+ -lasin näytön pintana sekä GPS-paikannuksen.

Värivaihtoehtoja rungosta on neljä: musta, hopea, tummanvihreä sekä ruusukulta. Kyljiltään kello on tasapintainen ja oikealla sivulla sijaitsee kaksi painiketta. Lisäksi rannekkeita on tulossa useissa eri väreissä.

Samsung tulee ottamaan uusissa älykelloissaan käyttöön uuden Googlen Wear OS:n ja Samsungin Tizenin yhdistymisen pohjalta syntyneen käyttöjärjestelmän. Lisäksi kellon pitäisi sisältää uusi 5 nanometrin tuotantoprosessilla valmistettava järjestelmäpiiri.

Ohjelmistoltaan ja tekniseltä perustaltaan kello tulee olemaan siis kokonaan uudenlainen.

Galaxy Watch4:n rinnalla Samsungilta odotetaan yhä myös Galaxy Watch Active4 -älykelloa. Huhujen mukaan siinä olisi uutuutena kehon koostumuksen mittaus.