Kuvavuoto paljasti uusia yksityiskohtia Asuksen tulevasta ROG Ally -käsikonsolista - varustettu AMD Ryzen Z1 -sarjan suorittimella

Asus yllätti aprillipäivän tienoilla kertomalla ensimmäiset tiedot ROG Ally -käsikonsolistaan.

Kyseessä ei ollut kuitenkaan aprillipila, vaan ROG Ally on todella tulossa markkinoille.

ROG Allyn virallista täyttä julkistusta saadaan yhä odotella, mutta vuotanut uusi kuva laitteen ominaisuuksista on nyt paljastanut paljon lisää yksityiskohtia.

ROG Allyssa on kyse Valven Steam Deckin tapaisesta kannettavasta pelilaitteesta, käsikonsolista, jossa on kuitenkin Windows 11 -käyttöjärjestelmä ja jolla voi pelata PC-pelejä suoraan tai pilvipelipalvelujen kautta, esimerkiksi Xbox Game Pass -tilauksella.

Uusi vuotokuva vahvistaa, että ROG Allyn teknisenä perustana on kustomoitu AMD Ryzen Z1 -sarjan suoritin. VideoCardz-sivusto on myös kertonut yltä löytyvän vuotokuvan lisäksi muista löytyneistä tiedoista, jonka mukaan ROG Allyn Ryzen Z1 -suoritin tulisi todennäköisesti olemaan pitkälti samanlainen AMD:n Ryzen 7 7840U -suorittimen kanssa. Mukana olisi siis Zen 4 -suoritinytimet ja RDNA3-arkkitehtuurin grafiikkasuoritin.

ROG Allyn ominaisuuksia esittelevä vuotokuva on lisäksi vahvistanut ROG Allyn sisältävän ROG Intelligent Cooling -jäähdytyksen, 16 gigatavua LPDDR5-tyypin RAM-käyttömuistia, 512 gigatavua PCIe Gen4 M2.2230 -tallennusmuistia ja UHS-II microSD -muistikorttipaikan.

Näytön kooksi Asus vahvisti jo aiemmin 7 tuumaa. 16:9-kuvasuhteen ja 1920×1080 pikselin Full HD -tarkkuuden näytön virkistystaajuus on 120 hertsiä ja kirkkaus yltää 500 nitiin. Vasteaika näytössä on 7 millisekuntia. Äänentoiston osalta ROG Allyssa on Dolby Atmos -tilaäänituki.

Ohjelmistopuolella Asus on varustanut ROG Allyn Armoury Crate SE:llä, joka kokoaa yhteen pelaamiseen liittyvät asetukset ja toiminnot. Sen kautta voidaan esimerkiksi kustomoida pelipainikkeiden toimintaa ja hallita eri suorituskykyprofiileja, minkä lisäksi tarjolla on tarvittaessa avattava hallintapaneeli.

ROG Allyn painoksi kerrotaan 608 grammaa.

Aiemmin kerrottujen tietojen mukaan ROG Allyyn voisi kiinnittää erillisen Asus XG Mobile -grafiikkasuorittimen, ja myös ulkoiseen näyttöön ROG Allyn voi kytkeä jopa 4K-tasoista ulostuloa varten.

Lisäksi Asus on kertonut akun latauksen hoituvan 65 watin teholla USB-C-liitännän kautta, ja tallennusmuistia olevan saatavilla jopa teratavun verran

Asus ROG Ally aiemmin julkaistussa virallisessa kuvassa.
Asus ROG Ally aiemmin julkaistussa virallisessa kuvassa.