Jättivuoto: tässä on tuleva alkaen 549 euron Google Pixel 9a -puhelin - tarkat tuotekuvat paljastuivat

Google on julkistamassa keskihintaluokan Pixel 9a -älypuhelimensa maaliskuussa.

Oikeastaan paljoa kerrottavaa sillä ei tosin ole enää jäljellä, sillä Pixel 9a on paljastunut jo kattavasti vuodoissa.

Aiempien ominaisuus-, saatavuus- ja hintapaljastusten jatkoksi on nyt nähty erittäin kattava kuvavuoto. Android Headlines -sivusto on laittanut jakoon kymmeniä Pixel 9a -puhelimen tuotekuvia, joissa puhelin nähdään eri värivaihtoehtoinaan.

Värivaihtoehtoja Pixel 9a:sta on luvassa neljä erilaista. Android Authority -sivusto on jakanut myös kuvat puhelimen suojakuorista puhelinta vastaavissa väreissä.

Aiemmin Pixel 9a on nähty jo myös mallinnoskuvissa sekä prototyypeistä napatuissa valokuvissa.

Muotokieli on uudistumassa Pixel 9a:ssa. Viime vuosina Pixel-puhelimissa tutuksi tullut leveä kamerakohouma on jäämässä pois Pixel 9a:sta. Takana kameroita on edelleen kaksi, mutta ne eivät juuri näytä ulottuvan muuta puhelinta paksummaksi ja niitä ympäröi vain hienoinen reunus. Vieressä sijaitsee LED-kuvausvalo. Samalla Pixel 9a:n design on muuttumassa tasasivuiseksi, ja kaiken kaikkiaan puhelimessa olisi selviä yhtymäkohtia myös Pixel 9 -puhelinten kanssa huolimatta erilaisesta kameratoteutuksesta.

Näyttöreunukset Pixel 9a:ssa tulevat kuvien perusteella odotetusti olemaan suuremmat kuin kalliimmissa Pixel 9 -puhelimissa.

Google Pixel 9a. Kuva: Android Headlines.
Google Pixel 9a. Kuva: Android Headlines.

Aiempien tietojen mukaan Pixel 9a:n julkistuksen pitäisi tapahtua 19. maaliskuuta, jolloin samalla alkaisi myös ennakkomyynti. Saataville Pixel 9a tulisi 26. maaliskuuta. Ranskalainen Dealabs-sivusto paljasti myös hiljattain lisäksi Pixel 9a:n hintatiedot Euroopassa.

Pixel 9a on tulossa kahtena muistiversiona, joista 128 gigatavun tallennusmuistilla varustetun version hinnaksi kerrotaan olevan tulossa 549 euroa ja 256 gigatavun tallennusmuistilla varustetun version puolestaan 649 euroa.

Edeltävän Pixel 8a:n suositushinnat Euroopassa ovat olleet vastaavasti 549 ja 609 euroa, joten alkaen-hinta on pysymässä samana, mutta suuremman muistiversion hinta nousemassa. Vastaavasta hinnankorotuksesta on raportoitu aiemmin myös Yhdysvaltojen osalta.

Dealabsin tietojen mukaan Pixel 9a:n pienempi muistiversio on tulossa Euroopassa saataville neljänä värivaihtoehtona, jotka ovat Obsidian, Porcelain, Iris ja Peony. Suuremmasta muistiversiosta värivaihtoehtoja olisi puolestaan vain kaksi, Obsidian ja Iris.

Paljastusten mukaan Actua Display -brändäystä kantavan näytön tarkka koko on 6,285 tuumaa, tarkkuus 2424×1080 pikseliä ja virkistystaajuus 120 hertsiä. Nykyisessä Pixel 8a:ssa on 6,1 tuuman näyttö. Näytön kirkkaus yltää koko näytöllä jopa 1 000 nitiin tai 1 800 nitiin HDR-sisällöllä sekä huipussaan pistemäisesti 2 700 nitiin. Näytön pintana on Corningin Gorilla Glass 3 -lasi. Sormenjälkilukija vaikuttaa olevan optinen, kun muissa Pixel 9 -puhelimissa on ultraäänilukija.

Järjestelmäpiirinä Pixel 9a tulee sisältämään Pixel 9 -puhelimista tutun Tensor G4:n. Aiempien a-sarjan mallien perusteella järjestelmäpiiri ei kuitenkaan välttämättä ole kaikilta osin aivan samanlainen kuin kalliimmissa malleissa. Järjestelmäpiirin rinnalta löytyy tuttuun Pixel-puhelinten tapaan erillinen Titan M2 -turvapiiri.

RAM-käyttömuistia Pixel 9a:n kerrotaan sisältävän 8 gigatavua (LPDDR5X) ja tallennusmuistia 128 tai 256 gigatavua (UFS 3.1).

Takana Pixel 9a:ssa on 48 megapikselin pääkamera 1/2″ Samsungin ISOCELL GN8 -kennolla, jossa on 0,8 mikronin pikselikoko, ja f/1,7-aukolla. 13 megapikselin 120 asteen ultralaajakulmakamerassa on 1/3,1″Sony IMX712 -kenno 1,12 mikronin pikselikoolla ja f/2,2-aukko. Sama kamerakenno on käytössä myös 96 asteen kuvakulman etukamerassa.

Pixel 9a:ssa pitäisi olla 5 100 milliampeeritunnin akku, joka on noin 13 prosenttia suurempi kuin Pixel 8a:ssa. Tuettuna on 23 watin pikalataus sekä langaton lataus 7,5 watin enimmäisteholla.

Kestävyydeltään Pixel 9a on IP68-luokitellusti pöly- ja vesitiivis.

Pixel 9a:n mitat ovat 154,7 x 73,3 x 8,9 millimetriä ja paino 185,9 grammaa verrattuna eli pitkälti samankokoinen verrattuna Pixel 8a:aan, jonka mitat ovat 152,1 x 72,7 x 8,9 millimetriä ja paino 188 grammaa. Pituus on kasvanut siis 2,6 millimetrillä, mutta muuten muutokset ovat pikkuriikkisiä.

Markkinoille Pixel 9a on saapumassa tietenkin Android 15 -käyttöjärjestelmäversiolla varustettuna, ja Google tulee lupaamaan sillekin seitsemän vuotta käyttöjärjestelmäversio-, Pixel Drop -ominaisuus- ja tietoturvapäivityksiä.