Google yllätti: paljasti kahden uuden Android Wear -kellon tulon

Google on vahvistanut aikovansa lanseerata laitevalmistajakumppaninsa kanssa kaksi uutta huippuluokan älykelloa ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

Googlen tuotepäällikkö Jeff Chang vahvisti yllättäen tulevan julkistuksenThe Vergelle. Itse kellot eivät ole tulossa yllätyksenä, sillä tietoja ja kuvamateriaalia niistä on jo aiemmin vuotanut verkkoon.

Uudet kellot tulevat olemaan ensimmäiset varustettuna uudella Android Wear -järjestelmän 2.0-versiolla, jonka julkaisu viivästyi tältä vuodelta ensi vuoden puolelle.

Googlen mukaan uudet kellot eivät tule kantamaan sen puhelinten Pixel-brändiä, vaan ne tulevat olemaan brändätty valmistajansa toimesta. Google ei kuitenkaan vielä paljastanut tulevien kellojen valmistajaa, mutta sen kerrotaan jo aiemmin myyneen Android Wear -kelloja. Todennäköisimpiä vaihtoehtoja ovat Huawei tai LG. Googlen yhteistyötä kellojen valmistajan kanssa kuvataan aiempia Nexus-laitteita vastaavaksi yhteistyöksi laitteen suunnittelussa ja ohjelmiston integroinnissa.

Aiemmin tulevien kellojen on ajateltu olevan kokonaan Googlen sen Pixel-puhelinten tavoin, mutta näin ei siis yllättäen todellisuudessa olekaan.

Huhutut uudet Android Wear -kellot Android Policen aiemmassa hahmotelmassa. Vasemmalla Angelfish, oikealla Swordfish.

Angelfish on Android Policen aiempien tietojen mukaan parivaljakosta suurempi ja sporttisempi. Pyöreänäyttöinen kello on varustettu kolmella painikkeella, jotka kaikki löytyvät laitteen oikealta puolelta. Ominaisuuskattaukseen lukeutuvat 4G LTE -mobiiliverkkoyhteydet, GPS-paikannus ja sykemittari.

Swordfish on sekin pyöreänäyttöinen älykello, joka omaa vain yhden fyysisen painikkeen. Laitteen designia kuvataan Angelfishiä sirommaksi ja hieman Apple Watchin tai Pebble Time Roundin tyyliseksi. Pienemmästä Swordfishistä puuttuvat myös monet suuremman ominaisuudet, kuten mobiiliverkkoyhteydet ja GPS.

Myös nykyisistä Android-kelloista useimmat ovat saamassa tulevan Wear 2.0 -päivityksen, joka tuo muun muassa itsenäiset kellossa toimivat sovellukset, Play-kaupan kelloon, tuen Android Pay -maksuille NFC-tuen sisältävien kellojen osalta (ei koske Suomea toistaiseksi) ja tuen Google Assistantille (ei myöskään koske suomen kieltä toistaiseksi).

Google on julkaissut jo neljä kehittäjäesiversiota Android Wear 2.0:sta, ja viides on vielä tulossa tammikuussa.

Googlen nyt esiin nostamien ja osittain sen kehittämien kahden kellon lisäksi tulossa on lisää uusia Android Wear -kelloja muilta kumppaneilta läpi ensi vuoden – ensimmäiset nähdään jo vuodenvaihteen jälkeen CES-messuilla ja myöhemmin 2017 Baselworld-kellomessuilla.

Älykellojen menestys ei ole yltänyt odotetulle tasolle, ja erityisen huonosti on sujunut juuri Android Wear -kellojen myynti. Älykellojen ylivoimainen markkinajohtaja on Apple, ja toiseksi suurin valmistaja Samsung käyttää Gear-kelloissaan Android Wearin sijaan omaa Tizen-järjestelmäänsä.

Tuotepäällikkö Changin mukaan Googlella älykellojen mahdollisuuksiinsuhtaudutaan kuitenkin ”varsin optimistisesti”. Hän toteaa kyse olevan pitkästä juoksusta. ”Tämä on maraton, ei sprinttijuoksu. Tämän kategorian tuotteet ovat täällä pysyvästi.”

Nämä kellot tulevat saamaan Android Wear 2.0 -päivityksen.

  • Moto 360 Gen 2
  • Moto 360 Sport
  • LG Watch Urbane 2nd Edition LTE
  • LG Watch Urbane
  • LG G Watch R
  • Polar M600
  • Casio Smart Outdoor Watch
  • Nixon Mission
  • Tag Heuer Connected
  • Fossil Q Wander
  • Fossil Q Marshal
  • Fossil Q Founder
  • Michael Kors Access Bradshaw Smartwatch
  • Michael Kors Access Dylan Smartwatch
  • Huawei Watch
  • Huawei Watch Ladies
  • Asus ZenWatch 2
  • Asus ZenWatch 3