Applelta vuotaneesta ohjelmistosta vahvistus myös mallinimille: tulossa tiistaina iPhone X, iPhone 8 ja iPhone 8 Plus

Applelta vuotanut iOS 11 -käyttöjärjestelmäversion gold master -versio on paljastanut myös uutuuksien mallinimet.

Steven Troughton Smith kertoo Twitterissä löytäneensä ohjelmiston syövereistä tiedon, että mallikoodi D20 on iPhone 8 ja mallikoodi D21 iPhone X. Tämä vahvistaa odotuksia, joiden mukaan iPhone 7:stä päivitetyt puhelimet ovat saamassa nimikseen iPhone 8 ja iPhone 8 Plus ja odotettu uusi huippu-iPhone jonkin muun nimen, joksi näyttää lopulta erittäin todennäköisesti nousevan iPhone X.

iOS 11:n GM-versio paljasti jo myös lukuisia yksityiskohtia uuden huippu-iPhonen tekniikasta, kuin myös jopa kuvan tulevasta Apple Watchista.

Apple järjestää julkistustilaisuutensa tiistaina 12. syyskuuta. Kolmen iPhonen – iPhone 8, iPhone 8 Plus ja iPhone X – lisäksi luvassa on kolmannen sukupolven Apple Watch ja uudistettu Apple TV. Lisäksi AirPods-kuulokkeista on myös tulossa päivitetty versio.

Mahdollisesti jo iOS 11:n julkaisun myötä, mutta ainakin loppuvuoden aikana myös Apple Pay -maksupalvelu on laajenemassa Suomeen.