Uusi verkkokauppa Teknavi.com

Apple lopetti kilpailijoiden kuulokkeiden myynnin - tämä tiedetään pian julkistettavaksi odotetuista AirPods Studio -uutuuskuulokkeista

Apple on lopettanut omassa verkkokaupassaan sekä jatkossa maailmalla myös omissa Apple Store -kivijalkaliikkeissään kilpailevien valmistajien kuulokkeiden ja kaiutinten jälleenmyynnin, kertoo Bloomberg.

Apple on myynyt Bosen, Sonosin ja Logitechin kuulokkeita ja kaiuttimia kanavissaan tähän asti, mutta tämä loppuu nyt samalla, kun Applen on raportoitu valmistelevan uusien, sen ensimmäisten Apple-brändin over-ear-kuulokkeiden julkaisua.

Apple on aiemminkin lopettanut myymiensä tuotteiden jälleenmyynnin, kun se on tullut mukaan markkinoille omalla vaihtoehdollaan. Vuonna 2014 Apple lopetti Fitbitin aktiivisuusrannekkeiden myynnin Apple Watchin julkistamisen jälkeen. Lisäksi osan Sonos-kaiuttimista Apple poisti myynnistä jo julkaistessaan oman HomePod-kotikaiuttimensa.

Applen strategia Bloombergin mukaan on jatkossa keskittyä sen omien audio-tuotteiden eli AirPods-kuulokkeiden ja HomePod-kaiutinten myyntiin.

Applelta on jo pitkään huhuttu olevan tulossa sen ensimmäiset omaa brändiä Beatsin sijaan kantavat over-ear-kuulokkeet. Kuulokkeiden väitetystä prototyypistä on myös vuotanut yltä löytyvä kuva.

Kuulokkeiden julkistus saattaa tapahtua uusien iPhone-mallien rinnalla julkistustapahtumassa, jonka Applen odotetaan järjestävän lokakuun aikana – mahdollisesti ensi viikon tiistaina 13. lokakuuta. Vuotaja Jon Prosserin mukaan AirPods Studio -kuulokkeiden ensimmäinen tuotantoerä valmistuu tässä kuussa, ja julkistus on luvassa hetkenä minä hyvänsä.

Uusien Apple-kuulokkeiden on raportoitu olevan modulaariset, eli sekä korvaa ympäröivät tyynyosat kuin myös kuulokkeet yhdistävän pääpannan voisi vaihtaa erilaiseen versioon. Kuulokkeiden eri osat yhdistyvät toisiinsa tietojen mukaan magneettien voimalla.

Mahdollista on, että Apple tuo kuulokkeidensa korvatyynyistä ja pannasta saataville esimerkiksi hienostuneempia ja taas toisaalta paremmin urheiluun sopivia tyyliversioita ja näiden välillä voi vaihdella tarpeen mukaan. Myös asiasta aiemmin raportoinut Bloomberg kertoi Applen kehitelleen ainakin kahta erilaista versiota: toista nahkamateriaalista sekä toista kevyempää ”fitness-versiota”.

Uusien kuulokkeiden nimeksi voi tulla AirPods Studio. Kuulokkeiden nimestä on raportoinut aiemmin vuotaja Jon Prosser. Prosserin mukaan kuulokkeiden mallikoodi on B515 ja hinta Yhdysvalloissa tulee asettumaan 349 dollariin.

9to5Mac-sivuston lähteiden mukaan uudet AirPods Studio -kuulokkeet puolestaan tulevat tunnistamaan sisältämillään antureillaan ovatko kuulokkeet asetettuna päähän tai niskan ympäri. Tämä ominaisuus vastaa aiemmin AirPods-kuulokkeissa nähtyä korvatunnistusta. Todennäköisesti uudet AirPods Studio -kuulokkeetkin osaavat automaattisesti käynnistää tai keskeyttää toiston, kun kuulokkeet asetetaan korville tai otetaan pois.

Lisäksi kuulokkeiden pitäisi osata älykkäästi havaita käyttösuunta, jolloin vasen ja oikea äänikanava ovat kohdallaan ja kuulokkeet voi asettaa päähänsä kummin päin tahansa.

Uudet kuulokkeet tulevat tarjoamaan aktiivisen taustamelun vaimennuksen ja niillä Apple haastaa esimerkiksi Bosen ja Sonyn suositut vastamelukuulokkeet. Lisäksi kuulokkeisiin odotetaan muun muassa H1-piiriä tai sen uudempaa versiota, joka tuo niihin tuen kädet vapaana toimivalle Hei Siri -tunnistukselle ja muille AirPods-kuulokkeista tutuille toiminnoille. Ne tukevat myös AirPods Pro -kuulokkeiden tavoin ääntä läpi päästävää läpikuuluvuustilaa.

Aiemmin Applelta vuotaneesta iOS 14 -käyttöjärjestelmän koodista ovat aiemmin paljastuneet musta ja valkoinen kuvake, jotka todennäköisesti esittävät uusia Apple-kuulokkeita.

Apple on tähän asti myynyt over-ear-kuulokkeita jo Beats-brändin alla mutta uusilla kuulokkeilla Apple laajentaa AirPodsien ja AirPods Pro -kuulokkeiden jälkeen oman brändinsä alta löytyvää kuulokevalikoimaa.

Applelta vuotaneesta iOS 14 -käyttöjärjestelmästä löytyneet kuvakkeet mahdollisissa uusista Apple-kuulokkeista. Kuvat: 9to5Mac.