Seuraavaan iPhoneen tulossa langaton lataus - mutta onko edessä pettymys?

Apple on liittynyt jäseneksi Wireless Power Consortiumiin (WPC), eli ryhmään yrityksiä, jotka ovat mukana kehittämässä langattoman latauksen Qi-standardia.

Applea seuraava sivusto 9to5Mac kertoo, ettei Apple ollut listattu WPC:n jäsenlistalla vielä viikko sitten. Ilmeisesti se lisättiin mukaan eilen sunnuntaina.

Lisäksi viikonloppuna japanilainen Macotakara julkaisi raportin, jonka mukaan tulevaan iPhoneen olisi tulossa juurikin standardin mukainen langaton Qi-lataus eikä sittenkään huhuttua, lataamisen jopa viiden metrin välimatkan päässä latauslähteestä mahdollistavaa Energousin tekniikkaa.

Qi-standardi toimii induktiivisesti eli se vaatii lähikontaktin latausalustan ja ladattavan laitteen välille.

Macotakaran mukaan Apple ei toimittaisi latausalustaa iPhonen myyntipakkauksessa, vaan se tulisi ostettavaksi erikseen. Latauslaitteen teknologia tulisi Luxsharelta, joka on toimittajana jo Apple Watchin induktiivisesti lataavassa, magneettisesti kiinnittyvässä latauskaapelissa. Lisäksi uusi iPhone latautuisi Applen oman latauslaitteen ohella myös lukemattomilla jo markkinoilla olevilla Qi-latausalustoilla, Macotakara totesi.

Tosin pitää muistaa, että Apple hyödyntää jo Apple Watchin latauksessa Qi-standardiin perustuvaa ratkaisua, mutta on lisännyt mukaan tunnistuksen, jonka myötä lataus toimii vain Applen virallisilla sekä hyväksymillä latauslaitteilla.

Applen on kerrottu aikovan hyödyntää Qi-standardin uutta versiota, joka mahdollistaa lataamisen 15 watin teholla. Kasvanut latausteho saattaakin olla yksi syy, miksi Apple nyt vuosien odotuksen jälkeen on lämmennyt langattoman lataamisen tuomiselle iPhoneen.

Macotakara odottaa langatonta latausta vain yhteen uuteen iPhone-malliin tänä vuonna, kun taas Apple-tietäjänä tunnettu KGI Securitiesin analyytikko Ming-chi Kuo on kertonut sen olevan tulossa kaikkiin kolmeen uuteen iPhone-malliin.