Google esitteli Nexus 6:n: Todellinen jättiläinen!

Google on esitellyt tänä iltana Suomen aikaa uuden Nexus 6 -älypuhelimen. Uutukainen on ison kokoluokan älypuhelin eli niin sanottu phablet-laite.

Uutuudessa on uusin versio Android-käyttöjärjestelmästä, kutsumanimeltään Lollipop.

Kyseessä on Nexus-älypuhelinmalliston kuudes sukupolvi. Kuutosmalli on todellinen jättiläinen puhelimeksi, sillä sen näytön koko on peräti 5,9 tuumaa. Iso koko tekee laitteesta myös melko painavan.

Puhelimessa on laadukas Quad HD-näyttö (1440 x 2560 pikseliä). Etupuolelle on sijoitettu kaksi korkealaatuista kaiutinelementtiä. Puhelin on roisketiivis.

Prosessoriksi on valittu Qualcommin viimeisintä tekniikkaa, Snapdragon 805. Keskusmuistia on 3 gigatavua. Tallennustilaa on 32 gigaa, myös halvimmassa versiossa.

Takaa löytyy 13 megapikselin kamera optisella kuvanvakaajalla. Kamerassa käytetään Sonyn valmistamaa sensoria ja sillä voi kuvata 4K-kuvaa. Etukamerassa megapikseleitä on 2,1.